perjantai 28. tammikuuta 2011

Broileripyörykät

Aluksi täytyy myöntää, etten ole koskaan ennen ostanut broilerinjauhelihaa. Muissa muodoissa kanaa kyllä tulee syötyä, mutta jotenkin jauhelihapaketit ovat kanahyllyllä aina jääneet kauppaan. Nyt kuitenkin päätin kokeilla kokata sitä, mitä olen jo pitkään suunnitellut: broileripyöryköitä! Ja tosi hyviähän ne olivat, joten ei kyllä jäänyt viimeiseksi kerraksi!



0,5 dl korppujauhoja
1,25 dl vettä
½ iso sipuli tai kokonainen pieni sipuli
½ tl valkosipulitahnaa
1 tl chilimausteseosta(sis. mm. mustapippuria, chiliä, oreganoa, paprikaa)
1 tl currya
1 kananmuna
250 g broilerin paistijauhelihaa

Mittaa korppujauhot ja vesi astiaan. Kuori ja pilko sipuli pieniksi paloiksi. Lisää sipulipalat ja mausteet korppujauhojen sekaan. Anna turvota hetken aikaa, kunnes korppujauhot ovat imeytyneet veteen. Sekoita joukkoon vielä rikottu kananmuna ja broilerin paistijauheliha. Muotoile seos kosteilla käsillä(tällöin ei tartu käsiin niin helposti) pieniksi pyöryköiksi ja laita ne uunipellille leivinpaperin päälle. Kypsennä 225-asteisessa uunissa keskitasolla n. 15-20 minuutin ajan, kunnes pyörykät ovat saaneet hieman ruskistuneen värin pintaansa.

Broileripyöryköiden kaveriksi keitin riisiä(puolet täysjyväriisiä ja puolet "tavallista" riisiä) ja kerroskattilan ritiläosassa kypsensin kuoritut ja paloitellut porkkanapalat. Riisin kypsyttyä yhdistin sen porkkanoiden kanssa. Keitin nuo osat erikseen, koska porkkanapalat olivat nopeampaa kypsiä kuin riisit. Kastikkeeksi tein Pirkan valmispussista hedelmäistä currykastiketta - sopi kyllä tosi hyvin tälle ruoalle!

tiistai 25. tammikuuta 2011

Paprikaiset jauhelihamurekeneliöt

Jos haluaa kokkailla jotain lihapullien, jauhelihapihvien tyyppistä ruokaa, mutta haluaa päästä helpolla, niin tämä on varmaan kätevimpiä tapoja. Säästyy muuten myös tiskiä verrattuna tavalliseen vuokaan tehtyyn jauhelihamurekkeeseen. Tiskin määrään tulee jotenkin kiinnitettyä enemmän huomiota nyt, kun ei (toimivaa) tiskikonetta ole useampaan kuukauteen omistanut. ;)


Ohjetta voi muokata vähän erilaiseksi vaikka ottamalla paprikan pois tai laittamalta sen tililta esimerkiksi sieniä.

Paprikaiset jauhelihamurekeneliöt

1 dl korppujauhoja
2 tl chilimausteseosta (sis. mm. chiliä, mustapippuria ja suolaa)
1 tl oreganoa
2 dl vettä
1 dl ruokakermaa (käytin Flora kevyt ja paksu -kasvisrasvasekoitetta)
2 kananmunaa
1 pieni paprika
1 (pieni) sipuli
400 g naudan paistijauhelihaa

Sekoita korppujauhot, mausteet, vesi ja ruokakerma keskenään ja anna turvota hetken aikaa. Kun korppujauhot ovat imeytyneet nesteeseen, sekoita joukkoon rikotut kananmunat. Pilko paprika ja sipuli, ja lisää nekin seokseen. Lopuksi sekoita vielä jauheliha joukkoon. Vuokraa korkealaitainen uunipelti leivinpaperilla ja levitä murekeseos sen päälle noin yhden senttimetrin paksuiseksi kerrokseksi. Näillä määrillä mureketta tuli ainakin minulla vähän yli puoli pellillistä. (700g jauhelihapaketin kanssa ohjetta soveltaen melkein kaksinkertaisilla määrillä saisi varmaan aika tarkkaan pellillisen.) Kypsennä uunissa 200 asteessa n. 30-40 minuutin ajan, kunnes mureke on kypsää ja pinta hieman saanut väriä. Kun olet ottanut pellin pois uunista, leikkaa murekelevy veitsellä neliöiksi.

maanantai 24. tammikuuta 2011

Possu-sieniwokki

Viimeviikkoisen onnistuneen wokkiruoan ansiosta en pystynyt odottamaan pitempään ennen seuraavaa kokeilua. Possun fileen ja sienien yhdistelmä toimii minusta ruoassa kuin ruoassa.

n. 300 g porsaan sisäfilettä
2 isoa porkkanaa
n. 100 g sieniä (esim. herkkusieniä ja siitakesieniä)
2 sipulia
8 ruusukaalta
Oliiviöljyä
1 tl paprikajauhetta
1½ tl Meiran chilimausteseosta
1 valkosipulinkynsi puristettuna
2 dl vettä
4 rkl soijaa

Valmista kuten kana-kasviswokki.


lauantai 22. tammikuuta 2011

Punaviinipohjainen pata naudanpaistista



n. 500 g naudanpaistia
2 isoa sipulia
2 rkl tomaattipyreetä
2 dl punaviiniä
4 dl vettä
Reilusti mustapippuria myllystä
1 tl chilimausteseosta
1 valkosipulinkynsi puristettuna
1 tl sinappijauhetta
4 rkl ruskea kastike -suurusta
1 dl Flora kevyt ja paksu -kasvisrasvasekoitetta

Paloittele naudanpaisti ja ruskista palat nopeasti rasvassa. Laita ne pataan. Kuori ja paloittele sipulit pieneksi silpuksi ja laita pataan sekä mittaa sekaan myös punaviini, vesi ja mausteet. Kypsennä 175-asteisessa uunissa kannen alla noin tunnin ajan, jonka jälkeen lisää pataan kastikesuurus ja kasvisrasvasekoite. Hauduta uunissa kannen alla vielä puolen tunnin ajan.

Tästä tuli kyllä todella hyvää. Haudutusaikaa voisi pidentää vielä ½-1 tunnilla, niin lihat mureutuisivat vielä enemmän, vaikka suht mureita niistä tuli tälläkin haudutusajalla.

Tarjoile esimerkiksi perunamuusin ja kasvisten tai juuresten kera.

Kana-kasviswokki

Tulipa pitkästä tehtyä wokkia. Wokkipannua mulla ei ole, mutta kylläpä tuo normaalillakin pannulla näin joskus tehtynä menee. Wokkipannu kuuluu kyllä toivelistalle tulevia juhlia ajatellen... Täytyy nyt kyllä ihan kehua itseäni, että tuli tosi hyvää! Maustaminen meni ihan nappiin ainakin meidän makuun ja sienet sopivat tosi hyvin tällaiseen ruokaan! Täytyypä lähipäivinä tehdä varmaan vielä lisää wokkiruokia nyt, kun tästä innostui.



Oliiviöljyä
1½ tl Meiran chilimausteseosta
1 tl currya
1 valkosipulinkynsi puristettuna
340 g broilerin maustamattomia fileepihvejä (3 kpl)
2 isoa porkkanaa
2 sipulia
7 ruusukaalta tai vastaava määrä valkokaalta tai kiinankaalta
3 isoa herkkusientä
4 rkl soijaa
1 rkl fariinisokeria
1-2 dl vettä
1 rkl maissitärkkelystä + 1 dl vettä

Pese, kuori ja ja paloittele porkkanat. Pese ja paloittele ruusukaalet(neljään osaan) ja sienet. Kuori ja paloittele myös sipulit. Suikaloi myös kanafileet.


Laita (wokki)pannulle öljy ja mausteet ja kypsennä siinä paloitellut kanafileet keskisuurella lämmöllä. Kun kanapalat ovat kypsiä, ota ne sivuun vaikka lautaselle kasvisten kypsennyksen ajaksi.

Kypsennä öljyssä nyt kasvikset. Laita pannulle ensiksi hitaimmin kypsyvät eli porkkanat ja sitten kaalet. Sipulit voi laittaa pannulle jo vaikka heti aluksi, jos haluaa niiden kuullottuvan kunnolla. Lisää sienet vasta muiden kasvisten ollessa melkein kypsiä. Lisää samalla pannulle soijaa, vettä, fariinisokeria sekä kanapalat. Lopuksi sekoita maissitärkkelys veteen ja kaada norona pannulle ja sekoita. Kun neste on sakeampaa, ruoka on valmis.


perjantai 21. tammikuuta 2011

Teeripihvit

Postailen nyt vähän vanhemman kirjoituksen, mikä on jäänyt roikkumaan ja odottamaan julkaisuaan. Kyseessä on uuden vuoden aaton illan pääruoan lihaosuus, joka luonnollisesti miehen ja koiran kotiin hankkimaa riistaa. Kyseinen teerikukko oli sen verran hyvän kokoinen, että päätin laittaa fileet aaton ruoaksi ja jättää loput palat seuraavalle päivälle laitettavaksi, niin pääsi herkuttelemaan vielä enemmän tästä linnusta. :) Ja kun kaiken lisäksi teki aatolle alkuruoan, pääruoan ja jälkiruoan, niin eipä sitä ihan hirveitä määriä joka lajia tarvitse minusta ollakaan, että jaksoi vielä pöydästä nousta ylös...

Rasvaa
2 teeren fileepalaa
2 pekoniviipaletta
Mustapippuria

Ruskista teeren fileepalat nopeasti pannulla rasvassa. Pyöritä fileepalojen päälle mustapippuria myllystä. Kääri sitten ne pekoniviipaleiden sisään ja laita voideltuun vuokaan. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 8-10 minuutin ajan, kunnes kypsyysaste on sopiva. Minusta riistalinnut tulee ehdottomasti jättää mediumiksi, jotta maku on parhaimmillaan ja liikaa kypsytetty riista onkin sitten jo maksamaisen makuinen. En tämän ruoanlaiton hetkeen onnistunut löytämään lihalämpömittaria (ja sinänsä noin pienillä lihapaloilla minusta sen käyttö onkin aika haastavaa), niin turvauduin perinteiseen menetelmään - eli kokeilin ihan veitsellä leikkaamalla, että liha oli oikean kypsyistä. Uunista pois otettua ota pekonit pois fileiden päältä ja tarjoile teeripihvit sopivan lisukkeen kera (esimerkiksi vihannesgratiinin). Pekonit voi esimerkiksi käyttää johonkin seuraavan päivän ruokaan tai halutessaan vaikka tarjoilla ihan nuo pihvit niihin käärittynä(tällöin kannattaa hieman ruskistaa pekonipaloja ennen teeren käärimistä niihin).

(Olen näköjään aivan unohtanut kuvata tämän ruoan!)

Kalalaatikko puna-ahvenesta

Perinteisen lohilaatikon sijaan ajattelin tehdä välillä kalalaatikkoa puna-ahvenista.


Puna-ahvenlaatikko

2 puna-ahvenfilettä (n. 300 g)
6 keskikokoista puikulaperunaa
2 isoa porkkanaa
1 iso sipuli
2,5 dl Flora kevyt ja paksu -kasvisrasvasekoitetta
1 tl valkosipulitahnaa = 1 kynttä valkosipulia
½ tl sitruunapippuria
1½ tl suolaa
2 tl Pirkka Provencen mix -yrttimausteseosta
n. 80 g pippurituorejuustoa
1 dl maitoa
Paloittele kalafileet. Pese, kuori ja paloittele perunat ja porkkanat. Pilko myös sipuli. Voitele vuoka ja laita paloitellut ainekset siihen. Sekoita kulhossa Flora kasvisrasvasekoita ja mausteet. Lämmitä tuorejuustoa pienessä kattilassa siten, että se pehmenee juoksevaksi massaksi, ja sekoita se ja maito kasvisrasvasekoitteen ja mausteiden seoksen joukkoon. Kaada tämä seos vuokaan ainesten päälle. Ripottele pinnalle hieman korppujauhoja. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 1 h ajan.

Tarjoile salaatin kera.


tiistai 18. tammikuuta 2011

Hernekeitto



500 g kuivaherneitä
2 l vettä
1 tl suolaa
3 tl sinappujauhetta
1 tl meiramia
1 tl valkopippuria
400 g (1 tlk) nautasikavalmistetta
Laita herneet ja vesi kattilaan ja anna liota yön yli. Keitä niitä kattilassa välillä sekoitellen noin kahden tunnin ajan. Lisää puoli tuntia ennen ruoan valmistumista mausteet (oman maun mukaan) ja palasiksi pilkottu nautasikavalmiste.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Tomaattiset lihapullat



5 rkl korppujauhoja
2 dl vettä
mausteita(chilimausteseosta, basilikaa, oreganoa)
1 iso sipuli pieniksi paloiksi pilkottuna
2 kananmunaa
50 g (maustamatonta) tuorejuustoa
2-3 rkl tomaattipyreetä
700 g naudan (paisti)jauhelihaa

Mittaa kulhoon korppujauhot, vesi ja mausteet. Anna korppujauhojen turvota noin 5-10 minuutin ajan. Lisää joukkoon sipulipalat ja riko kananmunat. Sekoita joukkoon myös tuorejuusto ja tomaattipyree. Lopuksi lisää jauheliha ja sekoita seos tasaiseksi. Laita leivinpaperi pellin päälle ja muotoile seoksesta lihapullia vedellä kostutetuin käsin. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuutin ajan.

perjantai 14. tammikuuta 2011

Sinihomejuustoetanat

Tällaista kokkailin uudenvuoden aattona alkupalaksi. Halusin käyttää jääkaapissa ollutta sinihomejuuston loppua sekä alkupalaan että pääruokaan, ja mieleen tulleista alkupaloista ei tullut heti mieleen muita sopivalta kuulostavia kuin etanat. Tykkään kovasti etanoista ja sinihomejuusto sopi todella hyvin niiden kanssa. Tätä tulee siis kyllä tehtyä toistekin.

Sinihomejuustoetanat kahdelle

1 sipuli
oliiviöljyä
n. 25 g sinihomejuustoa
2 valkosipulinkynttä
mustapippuria
50 g voita
1 tlk etanoita
2 palaa paahtoleipää tai vastaavankokoiset palat patonkia

Kuullosta sipulipalat kattilan pohjalla oliiviöljyssä. Kun sipulit ovat pehmenneet, lisää joukkoon sinihomejuusto, puristetut valkosipulinkynnet, hieman mustapippuria ja voi. Sekoittele välillä ja ota pois levyltä, kun ja sinihomejuusto ovat sulaneet ja sekoittuneet keskenään. Ota kaksi uuninkestävää lautasta tai pientä annosvuokaa, ja jaa etanat niille. Kaada päälle kattilassa tekemääsi sekoitusta. Laita n. 200-asteiseen uuniin noin 10 minuutiksi. Sillä välin voit ruskistaa leipäpalat kattilan pohjalle jääneessä rasvassa.



keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Vihannesgratiini

En ole koskaan aiemmin tehnyt minkäänlaista gratiinia, niin päätin nyt kokeilla ihan tällaista juustoraasteen ja ruokakerman avulla tehtyä. Jätin kirjaamatta vihannesten määrät ylös. Laitoin niitä suunnilleen saman verran kutakin.

Vihannesgratiini

porkkanaa
parsaa
sipulia
juustoraastetta
kevyttä ruokakermaa
Voitele vuoka. Esikeitä paloittelemasi porkkanat ja parsa vesihöyryssä noin 10 minuutin ajan, niin ne pehmenevät hieman. (Tein siis kerroskattilassa.) Kuori ja paloittele myös sipuli(t). Laita kaikki kasvikset vuokaan ja kaada päälle ruokakermaa ja ripottele vielä juustoraastetta. Ruokakerman ei (ainakaan mun mielestä) tarvitse peittää kasviksia täysin. Kypsennä 175-200-asteisessa uunissa reilun puolen tunnin ajan tai kunnes juusto on hieman ruskistunut ja kasvikset kypsiä. Tarjoile esimerkiksi liharuoan lisukkeena.

Pahoittelen kuvaa - nälissään en hoksinut kuvata ruokaa ennen syömistä, enkä jaksanut muutenkaan panostaa esillelaittoon...


Mozzarella-savuporo-pastasalaatti

Tein tänään ruoaksi mozzarella-pastasalaattia, johon pääsi mukaan myös pakastimesta löytyneet loput kylmäsavupororouhepaketista. 


1 pkt mozzarella-juustoa
1 dl raejuustoa
½ ruukkua lehtisalaattia
rucolaa
persiljaa
2 tomaattia
pätkä kurkkua
50g kylmäsavupororouhetta
3 dl keitettyä pastaa
1,5 dl kermaviiliä
1/4 pss american-dippijauhetta

Sekoita paloitellut ainekset keskenään. Sekoita dippijauhe kermaviilin sekaan ja sekoita salaatin joukkoon.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Saksanhirvikäristys v.2.0

Olen aiemminkin blogannut saksanhirvikäristyksestä, mutta tämän päivän ruoka eroaa aiemmasta kokkauksesta kuitenkin sen verran, että päätin kirjoittaa tästä ihan oman jutun. Sinänsähän mun ei pitänyt tehdä tällaista ruokaa, mutta kun eilen marssin kauppaan oikein listan kanssa(kerrankin!), käristyspaketti kuitenkin siirtyi kärryihin. Olin jopa katsonut mainoslehteä ennen kauppaan lähtöä, ja muistin, että tämän tarjouksen piti olla voimassa vain lauantaina, mutta eipä se mua haitannut yhtään, että sain sen vielä maanantaina n. 5 euron kilohintaan. Arjen pieniä iloja! :D



Iso padallinen saksanhirvikäristystä
750g saksanhirven käristyslihaa
100g pekonikuutioita
200g herkkusieniä
3 sipulia
2 laakerinlehteä
n. 10 mustapippuria
(halutessaan ripaus suolaa. Omaan makuuni pekoni on jo sen verran suolaista, etten nähnyt tarpeelliseksi lisätä suolaa. Käytän siis kyllä tosi vähän suolaa yleensäkin.)
n. 8 dl vettä

Käristyslihan voi ottaa sulamaan vähän aiemmin, mutta suoraa pakasteesta tulleestakin lihasta saa kyllä ruoan tehtyä ihan hyvin - ruskistukseen kuluu vaan hieman enemmän aikaa. Ruskista käristysliha ja pekonikuutiot rasvassa padan pohjalla. Lisää joukkoon viipaloidut herkkusienet ja paloitellut sipulit sekä mausteet ja vesi. Hauduta pienellä lämmöllä liedellä kannen alla noin 1-1½ tunnin ajan. Haudutuksen aikana ehtii hyvin tekemään lisukkeeksi esim. perunamuusia ja salaattia.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Kuorrutettu Marianne-rouheinen porkkanakakku

Pitipä nyt alkaa kokeilemaan vähän erilaista versiota ihanaisesta porkkanakakusta. Leivonnan "iloisena" aloituksena näin sunnuntai-illasta huomasin, että meiltä on vehnäjauhot loppu. Ne on kyllä aina sellainen asia, mitä en todellakaan muista kaupasta ostaa, ennenkuin niitä ei enää kotona ole, kun aina olettaa niitä kaapista löytyvän. Päätin korvata vehnäjauhot sämpyläjauhoilla ja perunajauhoilla, ja eipä tuo ainakaan makuun vaikuttanut. Kakkupohja oli vähän normaalia murenevampaa, johtuisikohan perunajauhoista... Kuorrutusta riittäisi pienempikin määrä, mutta halusin ihan tarkoituksella paksumman kerroksen sitä. Perinteisemmin kakun päällehän voi laittaa Marianne crush -rouheen sijasta hasselpähkinärouhetta tai mitä ikinä keksiikään. Ainakin mun mielestä tuollainen suklainen rouhe sopi tähän herkkuun hyvin!



Pohja
2 munaa
2 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
100g juoksevaa margariinia (= 1dl)
2 dl porkkanaraastetta
2 dl vehnäjauhoja (käytin 1 dl Rainbow sämpyläjauhoja + 1 dl perunajauhoja)
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia

Kuorrutus:
50 g Sunnuntai vanilja - rahkantyyppistä tuorejuustovalmistetta (tuore/sulatejuustokin käy tämän tilalta, tällöin voi lisätä 1 tl vanilliinisokeria)
150 g maustamatonta tuorejuustoa (käytin kevytversiota) tai sulatejuustoa
25 g juoksevaa margariinia (=1/4 dl)
3 dl tomusokeria

Päälle:
Fazer Marianne crush -rouhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon porkkanaraaste, sula margariini ja kuivat ainekset. Voitele ja korppujauhota n. 24 cm halkaisijalla oleva irtopohja- tai kakkuvuoka. Kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 20-30 minuutin ajan. Jäähdytä. Kumoa kakku vuoasta.

Vatkaa kuorrutusainekset sekaisin keskenään ja levitä jäähtyneen kakkupohjan päälle. Ripottele päälle vielä Marianne crush -rouhetta. Anna kuorrutteen jähmettyä jääkaapissa ennen tarjoilua. Porkkanakakku on parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä, mutta eihän tuota malta olla maistamatta jo aiemmin...

P.S. Blogin "joululoma" ei tarkoita sitä, ettenkö olisi tehnyt ruokaa. Kameran muistikortilta löytyy useampia kuvia odottamasta sitä, että ehdin ja saan kirjoitettua niistä blogiin. Joten ihan pian on luvassa lisää blogikirjoituksia. :)