Sain tänään tuoretta raparperia, joten pitihän se heti tehdä piirakka siitä. Kaveriksi käytin viimekesäisiä mansikoita pakasteesta. :-) Kananmunia en harmikseni muistanut ostaa kaupasta, mutta googlailun tuloksena päätin kokeilla laittaa munien sijasta taikinaan hieman nestettä ja perunajauhoja.
Raparperi-mansikkapiirakka
Pohja:
125 g juoksevaa margariinia
1,5 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1-2 rkl nestettä (laitoin ihan vaan vettä)
1 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
Päälle:
Mansikoita
Raparperia paloina
1 prk kermaviiliä
0,5 dl perunajauhoja
1,5 tl vanilliinisokeria
1 dl sokeria
Voitele halkaisijaltaan n. 26 cm vuoka. Aloita pohjan valmistus vaahdottamalla sokeri ja margariini. Lisää joukkoon neste. Sekoita loput pohjan ainekset keskenään ja lisää jo tekemääsi seokseen varovasti sekoittaen. Levitä seos vuoan pohjalle. Laita mansikat ja raparperipalat pohjan päälle. Sekoita kermaviili, perunajauhot, vanilliinisokeri ja sokeri keskenään ja levitä päällimmäiseksi. Paista 175-asteisessa uunissa alimmalla tasolla noin puoli tuntia, kunnes piirakka näyttää valmiilta.