tiistai 16. lokakuuta 2012

Toinen tupsupipo

Edellinen tupsupipohan oli vasta lähinnä testi. Päädyin sen jälkeen muokkaamaan ohjetta vähän, kun minusta tuo ei yltänyt korville ihan tarpeeksi hyvin. Niinpä tuossa pipon alun resorina on ohjeen 6 silmukan sijaan 19 silmukkaa. Nyt ainakin yltää hyvin peittämään korvat pakkasellakin. :) Lankana käytin Lana Grossa Alta Moda Alpacaa. Ko. lanka sisältää lähinnä baby alpakkaa. Lapaset tein muuten ohjeen mukaan, mutta lisäsin yhteen väliin noin 12 silmukkakerrosta, jotta lapasesta tuli tarpeeksi pitkä.



lauantai 13. lokakuuta 2012

Pipoilua

Olen viime aikoina innostunut käsitöistä - etenkin kutomisesta. Joskus yläasteaikoihin tuli enemmänkin harrastettua käsitöitä, joten eikös se olekin nyt taas aika herätellä tuota innostusta esiin. Eilen illalla aloitin tekemään pipoa tämän Dropsin ohjeen mukaan. Tänään viimeistelin sen sitten loppuun. Lankana käytin valkoista Nepalia, myös tupsuun. Vähän jännitti, että millainen tuosta onesize-piposta tulee, mutta kylläpä tuo jopa minun suureen päähäni mahtui. :D


keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Kaurasämpylät

Olen viime aikoina ottanut itseäni niskasta kiinni ja alkanut tekemään sämpylöitä itse. Kerralla vähän isomman satsin tehdessä saa mukavasti leipää pakasteeseen asti, eikä ihan heti tarvitse olla leipomassa lisää. Kaupan perussämpylät ei tämän jälkeen oikein kummoiselle maistuisikaan... Yleiskoneella hurauttaen leipätaikinatkin tulevat kyllä tosi kätevästi ja sämpylöiden tekemisen vaiva ei tunnu läheskään yhtä isolta kuin ennen.


Kaurasämpylät

0,5 l vettä
50 g tuorehiivaa
1 rkl siirappia / hunajaa
1-2 tl suolaa
7 dl sämpyläjauhoja
3 dl Elovena kaurahiutaleita & -leseitä

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon siirappi ja suola. Lisää seokseen pikku hiljaa jauhot ja kaurahiutaleet/leseet ja alusta taikina hyvin. Anna kohota lämpimässä paikassa noin tunnin ajan (jotta kaksinkertaistuu). Leivo kohonnut taikina pötköiksi, jotka voit paloitella sopivankokoisiksi paloiksi ja pyöritellä sämpylöiksi. Anna kohota pellillä peitettynä jonkin aikaa. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuutin ajan.

Sieni-punaviinikastike lapasorsasta

Taitaa olla jo aika herätellä blogia noin vuoden mittaiselta tauolta. Jahtikauden myötä pakastimestakin löytyy monenlaista riistaherkkua kokkailtavaksi. Tällaista illallista tein lauantaina.


Sieni-punaviinikastike lapasorsasta

1 lapasorsa (mulla tämä panoi 228g luinensa)
75 g pekonia
150 g sieniä (herkkusieniä + kanttarelleja)
2 sipulia (kelta- tai punasipulia, mulla oli jääkaapissa vain punasipulia)

mustapippuria
timjamia
1 rkl puolukoita

2,5 rkl ruskea kastike -jauhetta
1 dl punaviiniä

1 dl vettä
1 dl ruokakermaa

Erottele lihat lapasorsasta ja pilko myös rinnat paloiksi. (Vaihtoehtoisesti tähän voisi käyttää useammasta linnusta muut kuin rintapalat, mikäli ne on erotellut rinnoista. Itse olen sen tällä kaudella useamman linnun kanssa tehnyt, mutten tämän... Ja lihaksihan tähän toki sopii muukin riistalintu tai jänis.)

Ruskista riistalinnun palat nopeasti rasvassa ja siirrä eri astiaan odottamaan.

Jatka kastikkeen tekoa samalla pannulla/padalla, millä ruskistit lintupalat. Ruskista paloiksi pilkottu pekoni ja pienennä tämän jälkeen levyä ja kypsytä siinä pilkotut sipulit ja sienet. Kun sipulit ovat sopivan kuullottuneita, lisää mausteet. Sekoita nesteet ja ruskea kastike -jauhe keskenään ja kaada muiden ainesten sekaan. Kypsennä sekoittaen, kunnes kastike on sopivasti paksuuntunut. Lisää sitten riistalinnun palat sekaan. Kypsennä miedolla/keskilämmöllä, kunnes lintu on kypsynyt mediumiksi/lähes kypsäksi makusi mukaan. Tässä asiassa suosittelen käyttämään ihan veistä testaamiseen, että kypsyys on varmasti sopiva. Alun ruskistuksessahan lihapalat ovat kuitenkin jo kypsyneet jonkin verran, joten kauaa niiden ei tarvitse tässä vaiheessa enää todellakaan pannulla olla.

Kaveriksi riistakastikkeelle tein perunamuusin puikulaperunoista ja keitin porkkanoita.