sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Sorsa-vihannesvartaat

Olisin halunnut grillata eilen, mutta ulkona on sen verran sateisen oloista, että päätin tyytyä uunin grillivastukseen. Vartaisiin pääosassa pääsivät pakasteesta löytyneet pikkupalat haapanaa, lapasotkaa ja tavea.



Sorsa-vihannesvartaat (kahdelle)

6 varrastikkua
n. 100g sorsapaloja
75g pekoniviipaleita
1 sipuli
10cm pätkä kesäkurpitsaa
kirsikkatomaatteja
keltainen paprika
Rainbow grillaus- ja marinointikastiketta

Laita varrastikut likoamaan veteen. Pilko sorsat. Paloittele pekoniviipaleet 4-5 osaan. Paloittele myös sipuli, kesäkurpitsa ja paprika isohkoiksi kuutioiksi. Laita palat tikkuihin sorsat käärien pekonin väliin. Sivele vartaiden lihat ja vihannekset grillauskastikkeella. Kypsennä grillissä tai uunin grillivastuksella(n. 200-225 asteessa), kunnes lihat ovat sopivasti ruskistuneet. Käännä kypsennyksen välissä toisin päin. (Laitoin vartaat uuniritilän päälle siten, että alla on foliolla vuorattu pelti, johon nesteet pääsevät valumaan.)

Vartaiden kanssa syötiin salsakastikkeella maustettua kermaviilidippiä. Ruoanlaitto meni niin myöhäiseen, että en enää malttanut ottaa kuvaa valmiista vartaista - varsinkin, kun piti siirtyä katsomaan Euroviisuja. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti