perjantai 25. helmikuuta 2011

The gorgeous blogger

Oon nähnyt seuraamissani blogeissa "the gorgeous blogger" -tunnustuksia, mutta en ole ajatellut, että mulle sellaista koskaan tulisi. Joten kiitokset tästä, Ilmi! :)


Milloin aloitit blogisi?
Ensimmäinen blogimerkintäni näyttää olevan päivätty 9.1.2010. Tuota ennen olin tosin jo varmaan puolen vuoden ajan ajatellut aloittaa blogin ja ottanut kuvia kokkauksista talteen, mutta jotenkin sain vasta tammikuussa ylitettyä kynnyksen blogin aloittamisesta.

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Blogini käsittelee sitä, mitä keittiössäni teen. Välillä on ollut toki hiljaisempiakin hetkiä, mutta noin pääasiassa bloggaan aina, kun teen keittiössäni jotain sellaista, mistä en aiemmin ole blogannut. Olen tosi nihkeä ostamaan valmisruokia ja tosi harvoin meillä missään käydään syömässäkään, joten ruokaa tulee kyllä laitettua päivittäin noin pääsääntöisesti. Mitä pitemmän blogia pitää, sitä enemmän tietenkin tulee kotona tehtyä samoja ruokia, mitä on ennenkin tehnyt. Joskus vaan jumiudun helposti samoihin hyviksi havaittuihin ruokiin ja kiireen keskellä ei yleensä riitä energiaa uuden kokeiluun.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen muihin verrattuna?  
Varmaankin se, että teen eri riistalinnuista ruokaa useammin kuin keskivertoruokabloggari.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Halusin saada jonnekin ylös sen, mitä keittiössäni teen. En todellakaan jaksa kirjoittaa paperille ylös tekeleitäni, joten muutenkin jatkuvasti tietokoneella istuessa tämä tuntui kätevältä vaihtoehdolta kirjoittaa reseptit tietokoneella ylös. Blogissa reseptit pysyvät hyvin tallessa, ja on kivaa huomata, että blogissa on käynyt paljon odottamaani enemmän muitakin ihmisiä, joten jospa näistä olisi hyötyä muutenkin kuin mun muistikirjana. :)

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi? 
Ulkoasun suhteen mulla on suunnitelmia, mutta ajan puutteessa ne ovat jääneet toteuttamatta. Ajatuksenani on tehdä ihan oma sivupohja ja luopua bloggerin valmiista pohjasta. Ehkä jossain vaiheessa tätä vuotta saan tämän tehtyä. Lisäksi toki tavoitteena on kehittyä valokuvauksessa. :)

Oon nyt tosi tylsä, enkä jaa palkintoa eteenpäin, sillä eniten seuraamani blogit ovat tainneet tämän jo saada.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Kebab-kasviskiusaus

1 pss kebablastuja
7 perunaa
2 sipulia
4 porkkanaa
½ paprika
5 dl ruokakermaa
2-3 tl chilimausteseosta
(1 dl juustoraastetta)

Voitele vuoka ja laita sinne kebablastut sekä kuoritut ja pilkotut perunat, sipulit ja porkkanat sekä paloiteltu paprika sekoittaen ne keskenään.


Lisää ruokakerman joukkoon mausteita makusi mukaan ja kaada seos vuokaan. Päälle voit ripotella vielä juustoraastetta halutessasi. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin tunnin ajan.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Viherpippurinen lasagne hirvenjauhelihasta

Lasagnelevyjä

Tomaattikastike
500 g hirvenjauhelihaa
2 sipulia
500 g paseerattua tomaattia
1 tl valkopippuria
½-1 tl suolaa
1 tl rosmariinia
3 tl timjamia
2 dl vettä

Juustokastike
2 dl mozzarella-emmental-juustoraastetta(Pirkka)
150 g Koskenlaskija viherpippurisulatejuustoa
7 dl rasvatonta maitoa

Päälle
1 dl mozzarella-emmental-juustoraastetta

Tomaattikastike: Ruskista jauheliha pannulla. Lisää pilkotut sipulit jauhelihan joukkoon. Mausta seos. Lisää paseeratut tomaatit ja vesi. Kiehauta.

Juustokastike: Sulata sulatejuusto kattilassa. Lisää maito. Kun seos kiehahtaa, lisää juustoraaste.

Voitele neliön tai suorakaiteen muotoinen vuoka. Laita pohjalle ensiksi jauhelihakastiketta ja tämän jälkeen kerros lasagnelevyjä. Laita päälle kerros jauhelihakastiketta ja tämän päälle kerros juustokastiketta. Sitten tuleekin uusi kerros lasagnelevyjä, ja sama kierto jatkuu, kunnes kastikkeet loppuvat tai vuokaan ei enää mahdu. Ripottele pinnalle juustoraastetta. 



Kypsennä 175-asteisessa uunissa keskitasolla noin 40-45 minuutin ajan. Ohjeesta tulee 2 kuvan vuoallista.

Lohimedaljongit

Lohileetä n. 2 cm pituinen pala ruokailijaa kohti
Suolaa
Mustapippuria

Medaljonkeja varten sopii parhaiten tasaleveä kalafileepala, mutta onnistuvat ne myös toki myös pyrstöpalasta, josta nytkin ne tein. Ulkonäkö ei tällöin ole ehkä paras mahdollinen. Laita lohifilee leikkuulaudalle. Leikkaa siihen terävällä veitsellä noin 1cm levyisiä viiltoja seuraavasti.

Ensimmäinen viilto leikataan siten, että leikataan vain kalaa, muttei nahkaa.


Toinen viilto leikataan nahkan läpi.


Käännä leikattua fileepalaa siten, että nahkaosat ovat toisiaan vasten.


Ja samaa jatketaan, kunnes fileestä on leikattu medaljogit kaikille ruokailijoille.


Paista lohimedaljongit paistinpannulla öljyn ja voin sekoituksessa kypsiksi kääntäen puolta toisen puolen ruskistuttua. Kääntäminen onnistuu parhaiten lastan avulla. Mausta paistetut medaljongit suolalla ja pippurilla.


Lohimedaljonkien kanssa söimme salaattia. Medaljongeille sopisi myös myös esimerkiksi perunamuusi ja bernaise-kastike.



lauantai 5. helmikuuta 2011

Pekoniin käärityt kantarelli-sipulitäytteiset sorsanyytit & bataattimuusi

Tästä reseptistä tulee ruokaa kahdelle. Käyttämäni heinäsorsan sijasta tähän sopisi mielestä mikä vain muukin puolisukeltaja tai sitten metsäkanalintu. Ja toki sienenäkin voisi käyttää ihan hyvin jotain muuta sientä sen mukaan, mitä on saatavilla. Riistalinnun lisukkeeksi halusin tällä kertaa jotain mulle uutta ja erilaista. Kaupassa sitten mulla tuli mieleen, että olen monesti nähnyt jossain 'hienoissa' menu-listoissa bataattilisukkeita. Kun en koskaan ennen ole kyseistä juuresta maistanut, uteliaisuuteni heräsi ja päätin nyt kokeilla sitä!


Sorsanyytit

1 pkt pekonia (n. 10? viipaletta)
Fileet yhdestä heinäsorsasta
½ sipuli
0,5-1 dl kantarellejä pieneksi pilkottuna
Oliiviöljyä
Mustapippuria
Suolaa
1 tl rosmariinia
½ paahtoleipäviipale

Levitä pekoniviipaleet riviin foliopalan päälle. Laita sorsafileet 2 cm päähän pekonien toisesta päästä. Tässä vaiheessa kuullota oliiviöljyssä kattilassa pienellä lämmöllä pieneksi pilkotut sipuli ja sienet. Lisää mausteet niiden sekaan. Kun sipulit ovat kuullottuneet, murusta vielä joukkoon paahtoleipää. Sekoittele vielä hetken verran. Levitä seos sorsafileiden päälle. Kääri pekonit rullalle aloittaen sielä päästä, missä sorsafileet ovat lähempänä reunaa. Tarkoituksena on, että sorsafileet täytteensä kera jäävät siis pekonin vuoraamaksi. Leikkaa valmis pötkylä neljään osaan. Ruskista ne pikaisesti isolla lämmöllä joka puolelta pannulla rasvassa siten, että pekoni saa väriä. Laita nyytit voideltuun vuokaan ja lihalämpömittari paksuimpaan kohtaan sorsanfileetä. Kypsennä 125-asteisessa uunissa, kunnes lihalämpömittari näyttää 60 astetta. 

Sorsanyyteistä tuli kyllä hyviä, paistomittarin tökkääminen ohuessa fileessä on toki taitolaji tai sitten ihan vaan sattumaa, mutta kokeilemalla ainakin varmistuu, jos jäi epävarmaksi, että olikohan se tikku oikeassa kohtaa...Leipäviipaleen idea mulla oli, että se jollain tapaa kiinteyttäisi tuota nyytin sisään tulevaa täytettä "kokoon", mutta en tiedä, oliko sillä mitään vaikutusta. Kokeilunarvoinen juttu voisi olla jättää leipäviipale pois ja sekoittaa kuullotetut sienet ja sipulit pehmitettyyn sulatejuustoon tai laittaa pelkästään jotain juustoa nyyttien sisään. Esimerkiksi sinihomejuusto voisi toimia hyvin!

Bataattimuusi

1 bataatti
1 rkl voita
(Ripaus suolaa)
Maitoa
(Kuohukermaa)

Kuori ja pilko bataatti paloiksi. Laita palat kattilaan ja kaada niiden päälle vettä siten, että ne peittyvät. Keitä, kunnes palat ovat kypsiä. Kaada vesi pois ja soseuta palat sähkövatkaimella. Lisää joukkoon voita (,halutessasi suolaa) ja sen verran maitoa, että seoksesta tulee sopivan paksuista muusiksi. Halutessasi voit korvata osan maidosta kuohukermalla.


Bataatti oli mukava uusi tuttavuus, jota tulee varmasti ostettua toistekin. (Pitäisi enemmänkin testailla juureksia, vihanneksia ja muitakin ruoka-aineksia, mitä ei ole koskaan vaan tullut ostettua.) Yksinkertaisessa muusimuodossa bataatti sopi mielestäni hyvin sorsanyyteille. Lisäksi tein ruoalle kastiketta oikaisten valmiskastikkeen kautta: ruskeaa kastiketta jauheesta maitoon ja veteen tehtynä sekä sekään loraus punaviiniä.

Ruoan kanssa nautittiin eräältä kaverilta lahjaksi saatua viiniä. Oikean hyvä, riistalle sopiva viini argentiinalainen Don David oli kyllä, mutta kuten alla olevasta kuvasta näkyy, viinipullon korkki sattui tällä kertaa olemaan aika tiukassa. :D


keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Tomaatti-mozzarellalohi

Mulla meinaa aina välillä tulla totaalinen kyllästyminen loheen, mutta siitä huolimatta menin nyt ostamaan sitä kaupasta, kun sattui olemaan hyvässä tarjouksessa. Jotta tuota innostuisi paremmin syömään, päätin tehdä siitä nyt jotain erilaista ruokaa kuin normaalisti. Jääkaappiin kurkatessa mun huomio kiinnittyi ensimmäisenä mozzarellaan - ei kai mikään mozzarellaa sisältävä ruoka voi olla ainakaan huonoa! Ja näin ruoan syömisen jälkeen täytyy todeta, että tosi hyvin minusta tomaatti ja mozzarella myös lohelle sopivat ainakin mun mielestä.



400-500 g Norjan lohta
2 tomaattia
1 sipulia
1 tl suolaa
1½ tl sitruunapippuria
1 tl basilikaa
2 dl paseerattua tomaattia
0,5 dl ruokakermaa
1 mozzarellapallo (125 g)

Voitele uunivuoka ja aseta lohifilee sen pohjalle. Viipaloi tomaatit. Kuori sipulit ja viipaloi ne. Asettele vuoan sivuille tomaatti- ja sipuliviipaleet vuorotellen(kuten alla kuvassa) ja loput sipuliviipaleet kalan päälle.


Sekoita keskenään paseerattu tomaattisose, ruokakerma ja mausteet. Kaada seos vuokaan lohen päälle.


Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 30 minuutin ajan, jonka jälkeen nosta uunin lämpötilaa 225 asteeseen. Asettele viipaloitu mozzarella lohen päälle ja kypsennä vielä noin 15 minuutin ajan, kunnes mozzarella on saanut hieman ruskettuneen pinnan.


Tarjoile esimerkiksi keitetyn riisin kera.


Ruoka oli kyllä tosi hyvää, mutta parannuksena teen varmaan ensi kerralla niin, että leikkaan kalafileen ensin medaljongeiksi ja paistan pannulla ennen vuokaan laittamista, jotta kalasta kypsyessä lähtevää nestettä jäisi pannulle eikä vuokaan muun soosin sekaan.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Koppelokastike

Meillä syötiin viikonloppuna koppelon fileepihvejä. Viimesyksyisestä koppelosta tuli ihan kiitettävän kokoiset ulkofileepalat ja sisäfileepaloistakin tehtiin oma ruokansa viikonlopun aikana, joten jätin vielä loput palat linnusta odottamaan kastikkeeseen pääsyään. Leikkasin lihapalat ihan vaan terävän puukon kanssa irti luista.

Metsokastike kahdelle (sama resepti sopii toki muillekin metsäkanalinnuille)

n. 100 g kypsentämättömiä metson lihapaloja
n. 100 g pekonia paloina
1 sipuli
5 sientä(esim. herkkusieniä)
Oliiviöljyä
1 dl maitoa
0,5 dl vettä
1,5 dl ruokakermaa
3 rkl ruskea kastike -jauhetta
Mustapippuria myllystä
½ tl valkopippuria
1 tl timjamia
1 tl rosmariinia
2 rkl sherryä
1 rkl (itsetehtyä) puolukkahilloa

Ruskista pekonit pannulla. Sen jälkeen ruskista pekonista tulleessa rasvassa metsopalat hyvin nopeasti pannulla. Tarkoitus ei ole kypsentää niitä siinä, vaan saada aavistus väriä pintaan. Laita pekonit ja metsopalat odottamaan esim. lautaselle sivuun pannulta. Kuullota sipulit ja sienet oliiviöljyssä pannun pohjalla. Tällä välin ota kattila ja mittaa siihen nesteet ja sekoita joukkoon ruskea kastike -jauhe ja mausteet. Kiehuta koko ajan sekoittaen parin minuutin ajan, kunnes kastike on sakeampaa. Kaada kastike pannulle kuullottuneiden sipulien ja sienten joukkoon. Lisää sekaan sherry ja puolukkahillo, ja anna olla levyllä pienellä tai keskisuurella lämmöllä parin minuutin ajan välillä sekoitellen. Lisää lopuksi sekaan vielä pekoni- ja metsopalat ja anna niiden olla pannulla muutaman minuutin ajan, että ne lämpenevät. (Käytössäni oli tosi pieniä riistanlihapaloja ja ne kypsyvät todella nopeaa, joten täytyy olla varovainen, ettei kypsennä niitä liian kauaa, jolloin riistan maku muuttuisi maksamaiseksi.)



Koppelopihvit

Viime viikonloppuna sain riistalinnusta tehdyt pihvit onnistumaan aivan täydellisesti. kahteen kertaan. Kypsennyksen avain taitaakin siten olla suhteellisen matala uunilämpötila. Fileiden verhoilu pekoniin auttaa niitä kuivumasta uunissa. Varmasti sen voisi muutenkin hoitaa, mutta tämä ainakin on helppo ja toimiva tapa. Tämä sama ohje toimii varmasti aika lailla mille vaan riistalihalle. Kypsennysaika toki riippuu paksuudesta, enkä suoranaista aikaa tähän laittanutkaan, sillä se riippuu kuitenkin niin monesta asiasta ja sen sijaan kannattaa tuijottaa lihalämpömittaria.

Tarvitset:
Metsonfileetä (1/syöjä)
Pekoniviipaleita (2/fileepala)
Mustapippuria
Voita
Ruskista pekoniviipaleet pannulla, jonka jälkeen ruskista metsonfileet pikaisesti pannulla pekoneista tulleessa rasvassa. Riistafileiden on tarkoitus vain saada väriä pintaansa tässä vaiheessa, eikä niitä ole tarkoitus jäädä tässä vaiheessa kypsentämään pannulle. Pyöritä myllystä mustapippuria metsonfileiden päälle makusi mukaan. Suolaakin voi lisätä, jos siltä tuntuu, mutta omaan makuuni pekoneista tulee jo sen verran suolaa noihin, etten sitä erikseen lisännyt.

Voitele vuoka. Kääri metsonfileet pekoneihin ja laita yhteen metsonfileeseen lihalämpömittari. Lihalämpömittarin kanssa kannattaa olla tarkkana, että sen todellakin työntää fileen keskelle ja paksuimpaan kohtaan, jotta lämpötila saadaan mitattua oikeasta kohtaa.

Laita vuoka 125-asteiseen uuniin ja kypsennä, kunnes lihalämpömittari näyttää 50 C. Nosta vuoka siis tässä vaiheessa pois uunista ja laita päälle foliota ja anna lihan vetäytyä kymmenisen minuuttia. Tarkista tässä vaiheessa lämpötila, jonka pitäisi olla noussut kymmenisen astetta eli 60 asteeseen. Tällä tavoin liha on todella mureaa mediumia. Jos haluaa aavistuksen verran kypsemmän lopputuloksen, liha kannattaa ottaa uunista sen ollessa 55-asteista ja tarjoilla 65-asteisena vetäytymisen jälkeen. Itse en tuota lämpimämmäksi riistalintua kypsentäisi, sillä sen maku on "helppo" pilata ylikypsennyksellä.

Tuon vetäytymisajan aikanahan muuten ehtii sopivasti tehdä kastikkeen ruoalle.