torstai 30. syyskuuta 2010

Vehnä-kaurasämpylät

Leivon itse leipää aika kausittain innostuksen mukaan. Nyt olen jo pitemmän aikaa suunnitellut, että alkaisin taas tekemään jonkin aikaa itse leivät, enkä ostaisi sitä kaupasta ollenkaan, ja tänään vihdoin sain aikaiseksi aloittaa tämän projektin! Eihän sämpylöidenkään teko kuitenkaan niin hirveästi aikaa vie ja itse tehty leipä on minusta niin paljon parempaa kuin kaupan. :) Perussämpylätaikinastakin saa lukemattoman monenlaisia variaatioita vähän aineksia vaihdellen.

Hiivanahan voi ihan yhtä hyvin käyttää joko tuorehiivaa tai kuivahiivaa. Itse suosin kuivahiivaa säilyvyytensä takia(, minkä lisäksi en yhtään tykkää siitä hiivan hajusta, joka jää käsiin jo tuorehiivapakettiin koskiessakin. :D)

Vehnä-kaurasämpylät (24 kpl)

5 dl vettä
1 tl suolaa
2 tl hunajaa
6 dl vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa

0,5 dl vehnäleseitä
1 dl kaurahiutaleita
4,5 dl Rainbow-sämpyläjauhoja
0,5 dl öljyä

Lämmitä vesi n. 42-asteiseksi ja sekoita siihen suola ja hunaja. Laita eri kuppiin vehnäjauhoja, joiden sekaan sekoita kuivahiiva. Sekoita tämä seos vesi-suola-hunajaseokseen. Lisää vehnäleseet ja kaurahiutaleet samalla taikinaa sekoittaen. Lisää hiljakseen sämpyläjauhot ja viimeisenä öljy. Vaivaa taikinaa kunnolla ja jätä se kohoamaan lämpimään paikkaan peitettynä. Kun taikina on turvonnut kaksinkertaiseksi, vaivaa sitä vielä ja jaa se 24 palaseen, jotka pyörittelet sämpylöiksi. Laita ne pellille liinan alle kohoamaan vielä hetkeksi. Paista 225-asteisessa uunissa n. 10-15 min ajan.

Jauheliha-perunavuoka

Jauheliha-perunalaatikko

400g naudan jauhelihaa
Suolaa
Pippuria
Paprikajauhetta, chilimaustetta, valkosipulia
n. 10 perunaa
1 iso porkkana
2 kananmunaa
4 dl maitoa
1 dl ruokakermaa
Juustoraastetta

Ruskista jauheliha pannulla ja mausta se. Kuori perunat ja porkkana ja viipaloi ne. Voitele vuoka ja laita siihen kerroksittain vuorotellen jauhelihaa ja perunaa ja porkkanaa. (Porkkanaa voisi lisätä enemmänkin kuin laitoin.) Riko munat ja sekoita maito ja ruokakerma niiden joukkoon ja kaada seos vuokaan. Ripottele päälle juustoraastetta. Kypsennä ruokaa n. 45 minuutin ajan 175-asteisessa uunissa. Tarjoile esim. salaatin kanssa.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Pannukakku mansikkahillolla ja kermavaahdolla

Mulla iski kova makeanhimo ja jääkaapistakin löytyi sopivasti mansikkahilloa ja vispikermaa, niin päätinpä tehdä pannarin niille kaveriksi. Normaalisti teen pannarin ilman sokeria ja rasvakaan en aina käytä. Munia riittäisi neljäkin kappaletta, mutta ajattelin tehdä hieman täyttävämmän version tänään tästä.

Pannukakku (pellillinen)

1 l maitoa
50g margariinia (sulatettuna)
5 munaa
6 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 rkl sokeria
1 tl vanilliinisokeria

Vatkaa munien rakenne rikki. Sekoita munien joukkoon maito ja loput ainekset. Anna turvota jääkaapissa noin puolen tunnin ajan. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin puolen tunnin ajan. Tarjoile esimerkiksi mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa.

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Pinaatti-täysjyvälasagnea

Lasagne

Tällaista tuli kokkailtua sunnuntai-illan ratoksi. Tuon valkokastikkeen teen muuten aina kerroskattilassa - siinä ei ainakaan pysty polttamaan maitoa pohjaan, vaikka unohtuisikin välillä keittiöstä koneelle. ;)

Jauhelihakastike:
700g jauhelihaa
2 sipulia
1 iso porkkana
Mausteita, esim: pippuria, suolaa, basilikaa, oreganoa, valkosipulia
500g paseerattua tomaattia(säilyke)
1,5 dl vettä

Juustokastike:
2 rkl voita
0,5 dl vehnäjauhoja
7 dl maitoa
100g mozzarella-juustoraastetta
Oreganoa
Viherpippuria

Pinaattilasagnelevyjä
Täysjyvälasagnelevyjä
Mozzarella-juustoraastetta

Jauhelihakastike: Ruskista jauheliha pannulla. Lisää pilkotut sipulit ja raastettu porkkana jauhelihan joukkoon. Mausta seos. Lisää paseeratut tomaatit sekä vesi sekaan. Kiehauta.

Juustokastike: Sulata voi kattilassa ja sekoita siihen jauhot. Lisää maito. Kun seos kiehahtaa, lisää juustoraaste.

Voitele suorakaiteen muotoinen vuoka. Laita pohjalle ensiksi jauhelihakastiketta ja tämän jälkeen kerros lasagnelevyjä. (Käytin joka toiseen kerrokseen pinaattilevyjä ja joka toiseen täysjyvälevyjä.) Laita päälle kerros jauhelihakastiketta ja tämän päälle kerros juustokastiketta. Sitten tuleekin uusi kerros lasagnelevyjä, ja sama kierto jatkuu, kunnes kastikkeet loppuvat. Ripottele päälle juustoraastetta. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 40-45 minuutin ajan.

perjantai 24. syyskuuta 2010

Seikeitto

6 perunaa
2 porkkanaa
1 iso sipuli
Vettä
Kala/kasvisliemikuutio
Kokonaisia mustapippureita
300g pakasteseitä kuutioina
Tilliä
Suurus:
4 dl maitoa
2 rkl vehnäjauhoja

Kuori perunat, porkkanat ja sipuli, ja laita ne paloiksi pilkottuina kattilaan. Laita kattilaan vettä niin, että ainekset peittyvät. Lisää joukkoon liemikuutio ja pippurit. Keitä, kunnes perunat ja porkkanat ovat puolikypsiä. Lisää joukkoon kala ja maito-vehnäjauhosuurus. Lisää tillit joukkoon loppuvaiheessa. Keitto on valmista, kun kala ja perunat ja porkkanat ovat kypsiä.

torstai 23. syyskuuta 2010

Possuvartaat vihannesten ja halloumin kera uunissa

Ilmojen puolesta grillauskausi taitaa olla jäänyt syyssateiden varjoon. Tämä ei tietenkään estä tekemästä vartaita, vaan meillä niitä on talvisinkin tehty uunissa grillivastuksella. Halloumi on mulle vielä suht uusi tuttavuus. Olisi pitänyt kyllä ymmärtää maistaa sitä jo ennen kesää, sillä sehän on tosi hyvää! Täytyisipä melkein tutkia netin syövereistä reseptejä, että mitä muuta siitä keksisi tehdä.

Varrastikkuja
Maustamatonta porsaan ulko/sisäfilettä
Halloumia
Kesäkurpitsaa
Paprikaa
Sipulia
Grillausmarinadia (käytin Meiran grillaus- ja marinointikastiketta)

Laita jo ennen ruoanlaittoa varrastikut liottumaan veteen. Paloittele possun filee palasiksi ja pyörittele palat marinadissa ja anna maustua jonkin aikaa. Paloittele halloumijuusto ja vihannekset. Kokoa ruoka-ainekset varrastikkuihin ja levitä vielä marinadia vihannestenkin päälle (silikonisuti on tähän kätevä apu). Vartaista lähtee hieman nestettä kypsennyksen aikana, joten ritilän päällä kypsennys olisi sinänsä kätevää. Päätin, etten jaksa tällä kertaa tiskata sitä, niin laitoin tikut sopivan kokoiseen vuokaan niin, etteivät vastanneet kunnolla sen pohjaan:



Paista 200-asteisessa uunissa (grillivastuksella), kunnes vartaat ovat ruskistuneen näköiset.


Tomaattinen kermaviilikastike/dippi

1 tlk kermaviiliä
1,5 tl tomaattipyreetä
1,5 tl sipulijauhetta
Mustapippuria myllystä maun mukaan
Suolaa
1,5tl paprikajauhetta

Sekoita muut ainekset kermaviiliin ja anna maustua jääkaapissa vähintään reilun vartin ajan.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Suolaisia piirakoita (kinkku- ja tonnikalatäytteet)

Innostuin tekemään pari suolaista piirakkaa ja testailemaan vähän uutta pohjan ohjeeseen laittamalla siihen vehnäleseitä jauhojen lisäksi.

Piirakkapohja
½ prk rahkaa
125g voita/margariinia
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl vehnäleseitä

Voitele vuoka (halkaisija n. 27cm). Sekoita rahka ja pehmennyt voi keskenään. Lisää jauhot, joihin leivinjauhe ja vehnäleseet on sekoitettu. Sekoita seos tasaiseksi ja levitä vuokaan.

Kinkkutäyte:
150g juustoraastetta(esim. emmental)
1 pss kinkkusuikaleita
persiljaa
1 tomaatti
2 pientä sipulia
puolikas paprika
mausteita(esim. mustapippuria, paprikaa)
1 valkosipulin kynsi puristettuna
2,5 dl ruokakermaa
3 kananmunaa

Tonnikalatäyte:
150-200g juustoraastetta(esim. emmental)
1 tlk tonnikalaa
1 tomaatti
1 paprika
2 pientä sipulia
3 kananmunaa
mausteita(esim. mustapippuria)
2,5 dl ruokakermaa

Täytteiden aineksista pilkotaan tarvittavat ja kaikki sekoitetaan keskenään ja levitetään piirakkapohjan päälle. Kypsennys n. 40-45min uunissa 200 asteessa.

Kuvassa kinkkupiirakka:

torstai 16. syyskuuta 2010

Mokkapalat

Kerran uuni tuli laitettua päälle, niin innostuin toissapäivänä hääräämään keittiössä enemmänkin.

Mokkapalat (pellillinen)

4 munaa
2 dl hedelmäsokeria tai 3 dl tavallista sokeria
150 g margariinia
2 dl rasvatonta maitoa
2 tl vanilliinisokeria
3 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
5 dl vehnäjauhoja

Kuorrutus:
8 dl tomusokeria
5 rkl kaakaojauhetta
2 tl vanilliinisokeria
50 g sulatettua margariinia
8 rkl keitettyä vahvaa kahvia

Päälle:
Nomparelleja tai kookoshiutaleita

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita munasokerivaahdon joukkoon sulatettu margariini. Sekoita jauhot, kaakaojauhe, vanilliinisokeri ja leivinjauhe keskenään. Lisää vuorotellen jauhoseosta ja maitoa taikinaan varovasti sekoittaen. Levitä valmis seos pellille leivinpaperin päälle tasaiseksi levyksi. Paista keskitasolla 200-asteisessa uunissa n. 20 minuutin ajan (nämä ajat tietty riippuvat uunista, joten ei kannata luottaa arvioituihin aikoihin - meidän uuni ei ole mikään supernopea ;)). Kun olet ottanut pellin pois uunista, anna sen jäähtyä noin viiden minuutin ajan, jonka jälkeen käännä pohjalevy toisinpäin leivinpaperin päälle. Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään (ensin kuivat ainekset). Levitä kuorrutus tasaisesti jäähtyneen pohjalevyn päälle. Saat levitettyä kuorrutusta paremmin, kun käytät levittämiseen terävää veistä, jonka olet juuri kastellut kuuman veden alla. Ripottele päälle nomparelleja tai kookoshiutaleita. Leikkaa palasiksi, kun kuorrutus on jähmettynyt ja tarjoile.

Kaalikääryleet ja kaalilaatikko

Itse en ole suuri kaaliruokien ystävä - minusta ne eivät mitään aivan ihmeellistä herkkua ole, mutta ihan hyvää ne kuitenkin varsinkin juuri uunista tulleina ovat. Toinen puolisko on kuitenkin kaalikääryleiden suuri fani, minkä takia minulle on tullut tavaksi kerran syksyssä ostaa parin kilon kaali ja tehdä siitä kääryleitä ja laatikkoa. Minusta nämä on kätevä tehdä rinnakkain ja ruokaa tulee sen verran reilusti kahdelle hengelle, että osan saa laitettua pakastimeen odottamaan laiskempaa ruoanlaittopäivää. :-) Mausteet kannattaa toki laittaa oman maun mukaan. Itse innostuin nyt kokeilemaan valkosipulia ja chiliä näihin. Kaalilaatikkoon olen yleensä laittanut porkkanaraastetta sekaan, mutta nyt ei ollut jääkaapissa porkkanaa, enkä sitä varten viitsinyt lähteä kauppaan. Sen sijaan kokeiluun pääsi tomaattimurska kaalilaatikossa, joka ainakin minun mielestä sopi sinne hyvin.

Kaalikääryleet

1 kg kaalta
400 g jauhelihaa
2 dl kasvisliemessä keitettyä riisiä
1 sipuli kuutioituna
1 tl meiramia
½ tl suolaa

1 tl valkosipulitahnaa / 1 valkosipulin kynsi puristettuna
Mustaapippuria myllystä
Ripaus chili-maustetta purkista
n. 2 dl kaalen sisusta pilkottuna

Koverra kaali.


Keitä kaalta suolalla maustetussa vedessä. Irrottele kaalen päällimmäiset lehdet sitä mukaa, kun ne pehmenevät. Laita ne kuivumaan nurin päin olevan kipon päälle.

Kaalta keittäessä on hyvää aikaa tehdä kääryleiden sisään tuleva täyte lopuista ainesosista. Jauhelihan laitoin täytteeseen raakana. Sekoita muut täytteen ainekset keskenään ja sekoita joukkoon viimeisenä vielä kaalen sisuksesta pilkotut kaalipalat.

Kääryleiden teko: Ota kaalenlehti kerrallaan alustalle ja laita suunnilleen sen keskelle täytettä. "Paketoi" kääryle kasaan ja laita voideltuun vuokaan.


Lopuksi valuta päälle hieman siirappia ja halutessasi pieniä voinokareita. Paista 200-asteisessa uunissa 1-1½ tunnin ajan. Pienennä uunin lämpötilaa kypsennyksen loppuvaiheessa. Sivele kypsennyksen aikana kääryleiden pintaa kaalinkeittonesteellä tai kuohukermalla.

Tarjoile esimerkiksi keitettyjen perunoiden, puolukkahillon, kermakastikkeen ja vihannesten kanssa.



Kaalilaatikko

300 g jauhelihaa
2 dl kasvisliemessä keitettyä riisiä
1 sipuli kuutioituna
1 tl meiramia
½ tl suolaa
1 tl valkosipulitahnaa / 1 valkosipulin kynsi puristettuna
Mustaapippuria myllystä
Ripaus chili-maustetta purkista
2 tl basilikaa
n. 4 dl kaalen sisusta pilkottuna
2 dl valkosipulimaustettua tomaattimurskaa
1 dl kuohukermaa
2-2½ dl maitoa
1 muna

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita voideltuun suureen vuokaan. Kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 90 minuutin ajan.  Pienennä uunin lämpötilaa kypsennyksen loppuvaiheessa.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Kanan koipireisiä, riisiä ja porkkanoita uunissa

Kaupasta tarttui eilen mukaan tarjouksesta paketti marinoituja broilerin koipireisiä, jotka tein tänään ruoaksi. (Yllättäen tarjouksessa eilen, kun viimeinen käyttöpäivä tänään. ;)) Pelkän kanariisin tekemisen sijaan ajattelin laittaa vähemmän riisiä ja tilalle porkkanaa. Koska teen nyt päivän ruoanlaittoa tärkeämpiä hommia, niin pakastelinjalla mentiin, jotta sain ruoan nopeasti vaan uuniin valmistumaan itsekseen. Tämä on kyllä ihanan helppo ruoka tehdä, jos aikaa uunissa valmistumisen odotteluun on, mutta muutoin ei ole paljoa aikaa ruoan valmistukseen.

Kanan koipireidet riisin ja porkkanoiden kera uunissa

3 marinoitua broilerin koipireittä
200g babyporkkanoita (pakaste)
1 dl sipulikuutioita (pakaste)
1,5 dl riisiä
6 dl vettä

Voitele iso laakea vuoka ja laita ainekset sinne (laitoin yllä luetellussa järjestyksessä). Kypsennä 175-asteisessa uunissa keskimmäisellä tasolla noin tunnin ajan. Nosta uunin lämpötila halutessasi 200-asteeseen ihan loppuvaiheessa, niin kanat saavat rapean pinnan.

Mansikka-banaanismoothie

Tänään tein aamupalaksi smoothieta. Aiemmin tein noita useinkin. mutta nyt tuo on jotenkin päässyt kokonaan unohtumaan, vaikka tosi herkullista minusta tuo onkin. :) Jogurttia ja hedelmiä vaihtelemalla saa vielä hyvin vaihtelua tuohon.

Mansikka-banaanismoothie

6 mansikkaa
1 banaani
1,5 dl mansikka-vaniljajogurttia
1,5 dl rasvatonta maitoa
Hieman kaurahiutaleita/leseitä

Laita ainekset tehosekoittimeen ja sekoita hetken verran, että ainekset sekoittuvat keskenään ja smoothiesta tulee hieman kuohkeaa.

torstai 9. syyskuuta 2010

Hilloa itse poimituista puolukoista

Kävin tosiaan viikonloppuna puolukassa, kuten aiemmassa tekstissäni mainitsin. Osan marjoista pakastin talven varalle, mutta osasta päätin tehdä hilloa! Puolukkahillo on meidän taloudessa se hillo, mitä eniten kuluukin. Mitään isompaa testierää en viitsinyt tehdä, kun aiemmin en ole itse tehnyt mitään hilloja. Ohjetta katsoin vähän Dan Sukkerin hillosokeripussin kyljestä, mutta en nyt hirveän orjallisesti sitä kuitenkaan noudattanut eli määrät eivät ole tismalleen samassa suhteessa (pussissa annos oli isompi ja minä vähän sinne päin "mittasin" arviolta aineksia kattilaan).

Puolukkahillo hillosokerilla

1,5 litraa puolukoita
0,4 dl vettä
0,5 kg hillosokeria

Tuollaisia määriä tosiaan käytin. Ohjetta oikeastaan turhaa kirjoitan tähän, sillä käyttämäni ohje hillon tekemiseen löytyy täältä. Hillon lopullisen hyytymisen pitäisi tapahtua vuorokaudessa, joten huomenna sitten raportoin, että millaista siitä tuli. :)

Uudistin vähän blogin ulkoasua tässä tänään. Puolukat pääsivät toistaiseksi teemaksi, kun en jaksanut kaivaa kovalevyltä muuta kuvaa yläbanneriksi, ja puolukathan kuitenkin sopivat hyvin tähän vuodenaikaan, vai mitä?

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Ukkopekkakeittoa

Makkarakeitto

7 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 dl sipulikuutioita (pakaste) tai 1 sipuli kuutioituna
5 kokonaista mustapippuria
½ tl valkosipulijauhetta
7 keskikokoista perunaa
2 isoa porkkanaa
300g Ukkopekka-makkaraa

Laita vesi, sipulikuutiot ja mausteet kattilaan. Kuori ja kuutioi perunat ja viipaloi kuoritut porkkanat ja lisää nämä kiehuvaan veteen. Keitä, kunnes perunat ja porkkanat ovat vähän pehmenneet (eivät kypsiä vielä) ja lisää tällöin viipaloidut makkarat. Keitto on valmista, kun perunat ja porkkanat ovat kypsiä.

Puolukkapuuro

Puolukkapuuro, vispipuuro, lappapuuro - rakkaalla lapsella nimiä riittää. ;) Pitipä vispata pitkästä aikaa puurot viime viikonloppuna poimimistani puolukoista.

Puolukkapuuro

1 l vettä
3 dl puolukoita
2 dl tummia mannaryynejä
3/4 dl hedelmäsokeria
½ tl suolaa
½ tl vanilliinisokeria

Laita vesi kattilaan liedelle ja lisää loput ainekset, kun vesi kiehuu. Keitä välillä sekoittaen kohtalaisella lämmöllä kunnes puuro on valmiin näköistä. Jäähdytä puuro, jonka jälkeen vispaa kuohkeaksi ja tarjoile.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Naudan ulkofilee ja skånelaiset perunat

Tänään paistoin illalliseksi naudan ulkofileepihvit ja pekoniviipaleet. Lisukkeena näiden kanssa toimivat vihersalaatti, sienisalaatti(ihan Pirkkaa) ja skånelaiset perunat. Perunoita tuli tehtyä isompi kattilallinen, sillä ne ovat tosi herkullisia vielä jälkikäteen lämmitettyinäkin.

Skånelaiset perunat

8 isoa perunaa
2 sipulia
2,5 dl ruokakermaa
Voita
Maitoa
Mustaapippuria, suolaa, timjamia ja oreganoa

Kuori ja kuutioi perunat ja sipulit. Laita kattila levylle kohtalaiselle lämmölle ja sinne rasvaa. Laita perunat ja sipulit sinne, kun rasva on sulannut ja levy siis lämmennyt. Esikypsennä niitä noin viiden minuutin ajan, jonka jälkeen lisää ruokakerma ja maitoa ja mausteita oman maun mukaan. Laitoin itse reilusti pippuria, kun halusin jotain mausteisuutta tähän. Tarvittavan maidon määrän näkee itse ja jos neste näyttää olevan lopussa, niin vähän lisää maitoa, niin hyvä tulee. :) Kokeilemalla näkee, milloin perunat ovat kypsiä. En katsonut ollenkaan kellosta, että kauan mulla meni aikaa tähän. :p Perunoiden ollessa melkein kypsiä paistoin pihvit ja pekonit niiden päälle.


Täytyy vielä laittaa kuva uudesta punaviinikokeilusta. Tämä ranskalainen viini oli uutuutena Alkon valikoimassa ja Kalevassa sattui olemaan siitä arvostelu, niin pitihän tuo sitten itsekin testata. Pullo on muovinen(!) ja kierrekorkillinen, ja enpä muista ennen nähneeni viinipulloa, jossa on koiran kuva kyljessä. ;) Muovipulloihmetyksistäni toivuttua täytyy sanoa, että niin hyvä viini oli, että täytyy toistekin ostaa.

Lohen loimutusta & peruna-porkkana-sipulivuoka

Loman kunniaksi päätin kokeilla ensimmäistä kertaa lohen loimuttamista itse ja tulihan siitä todella herkullista, kun malttoi rauhassa kypsentää kalan.

Loimulohi

Lohifileetä
Merisuolaa

Lohi minulla oli tarkoitus suolata merisuolalla jo edellisenä iltana, mutta koska unohdin, niin suoritin suolauksen aamulla. Suola oli kyllä ehtinyt siltikin imeytyä hyvin loheen. Kiinnitettyäni lohen puutapeilla loimutusta varten tehtyyn "reikälautaan" tein pihalle tulet. Noudatin saamiani ohjeita eli lohen etäisyys tulesta tuli olla sellainen, että kestää laittaa käsi lohen pinnalle polttamatta sitä. Tämän takia lohilautan paikkaa siis sai siirtää välillä. Tulet minulla oli alussa ehkä vähän turhan pienet. Lohen kypsyttelyyn meni noin tunti. Valmiin loimulohen pinta on vähän jähmettynyt, mutta lohen väriähän loimutus ei juuri muuta.



Peruna-porkkana-sipulivuoka

Puikulaperunoita
Porkkanaa (saman verran kuin perunaa)
2 punasipulia
2 tavallista sipulia

Mustaapippuria, suolaa
2,5 dl ruokakermaa

Kuori perunat, porkkanat ja sipulit ja viipaloi ne ja asettele voideltuun vuokaan. Mausta ja lisää ruokakerma joukkoon. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin tunnin ajan.

Lapasorsaa ja tavea hasselbackan perunoilla

Kesällä on niin paljon tekemistä, että blogin päivittäminenkin on ihan jäänyt. Tässä kokkaillessa tämän päivän ruokaa päivitän tähän ensin sorsastuksen aloituksessa miehen saamista linnuista tekemäni illallisen.

Lapasorsaa ja tavea (kahdelle)

Rintapalat yhdestä lapasorsasta
Rintapalat yhdestä tavesta
4 pekoniviipaletta

Lisukkeina

Siitakesieniä
Sipulia renkaina
Ruokakermaa
Mustaapippuria, suolaa

Laita pannu pienelle lämmölle ja valmista rasvassa sienet ja kuullota sipulirenkaat. Mausta suolalla ja pippurilla ja lisää ruokakerma joukkoon ja anna seoksen olla pienellä lämmöllä sillä välin, kun paistat pihvit.

Ruskista ja kypsennä pihveistä käyvät lintujen rintapalat makusi mukaan. Ruskista myös pekoniviipaleet. Mausta valmiit lihat suolalla ja pippurilla.

Hasselbackan perunat

4 puikulaperunaa (suunnilleen samankokoisia)
Mustaapippuria, suolaa
Ruokakermaa
Korppujauhoja

Kuori perunat ja leikkaa niitä veitsellä niin kuin viipaloisit perunat, mutta älä leikkaa viiltoja ihan loppuun asti, jotta perunat kuitenkin pysyvät kasassa (ao. kuvasta saa varmasti paremman käsityksen kuin selityksestäni:)). Laita perunat pellille leivinpaperin päälle. Ripottele mausteet perunoiden päälle ja laita myös tilkat ruokakermaa(vesikin käy) niiden päälle. Laita päälle vielä korppujauhoja(myös juusto käy, esim. tavallinen juustoraaste tai vaikka aura, mutta minulla ei nyt sattunut olemaan kumpaakaan). Laita pelti 200-asteiseen uuniin. Valele niitä välillä paiston aikana nesteellä, jotta ne eivät kuivaa. Kypsymiseen meni ainakin minulla lähes tunti. Perunoiden kypsennyksen loppuvaiheessa aloitin pihvien ja sipuleiden ja sienien valmistuksen.