torstai 9. syyskuuta 2010

Hilloa itse poimituista puolukoista

Kävin tosiaan viikonloppuna puolukassa, kuten aiemmassa tekstissäni mainitsin. Osan marjoista pakastin talven varalle, mutta osasta päätin tehdä hilloa! Puolukkahillo on meidän taloudessa se hillo, mitä eniten kuluukin. Mitään isompaa testierää en viitsinyt tehdä, kun aiemmin en ole itse tehnyt mitään hilloja. Ohjetta katsoin vähän Dan Sukkerin hillosokeripussin kyljestä, mutta en nyt hirveän orjallisesti sitä kuitenkaan noudattanut eli määrät eivät ole tismalleen samassa suhteessa (pussissa annos oli isompi ja minä vähän sinne päin "mittasin" arviolta aineksia kattilaan).

Puolukkahillo hillosokerilla

1,5 litraa puolukoita
0,4 dl vettä
0,5 kg hillosokeria

Tuollaisia määriä tosiaan käytin. Ohjetta oikeastaan turhaa kirjoitan tähän, sillä käyttämäni ohje hillon tekemiseen löytyy täältä. Hillon lopullisen hyytymisen pitäisi tapahtua vuorokaudessa, joten huomenna sitten raportoin, että millaista siitä tuli. :)

Uudistin vähän blogin ulkoasua tässä tänään. Puolukat pääsivät toistaiseksi teemaksi, kun en jaksanut kaivaa kovalevyltä muuta kuvaa yläbanneriksi, ja puolukathan kuitenkin sopivat hyvin tähän vuodenaikaan, vai mitä?

5 kommenttia:

  1. Juhuu... uutta mallia blogissa ja kaikkee!! Just ku mä luulin, että sä oot hylänny sun blogin kokonaan! Mutta se oliki nähtävästi vain kesätauolla! ;)

    VastaaPoista
  2. Joo se oli vaan kesälomalla. ;)

    VastaaPoista
  3. Kiva uusi ulkonäkö, mukavan syksyinen :)

    VastaaPoista
  4. Hillosta unohtui aiemmin kommentoida, että hyvää tuli kyllä! :) Mukavasti oli hyytelöitynyt yön aikana.

    VastaaPoista