torstai 16. syyskuuta 2010

Kaalikääryleet ja kaalilaatikko

Itse en ole suuri kaaliruokien ystävä - minusta ne eivät mitään aivan ihmeellistä herkkua ole, mutta ihan hyvää ne kuitenkin varsinkin juuri uunista tulleina ovat. Toinen puolisko on kuitenkin kaalikääryleiden suuri fani, minkä takia minulle on tullut tavaksi kerran syksyssä ostaa parin kilon kaali ja tehdä siitä kääryleitä ja laatikkoa. Minusta nämä on kätevä tehdä rinnakkain ja ruokaa tulee sen verran reilusti kahdelle hengelle, että osan saa laitettua pakastimeen odottamaan laiskempaa ruoanlaittopäivää. :-) Mausteet kannattaa toki laittaa oman maun mukaan. Itse innostuin nyt kokeilemaan valkosipulia ja chiliä näihin. Kaalilaatikkoon olen yleensä laittanut porkkanaraastetta sekaan, mutta nyt ei ollut jääkaapissa porkkanaa, enkä sitä varten viitsinyt lähteä kauppaan. Sen sijaan kokeiluun pääsi tomaattimurska kaalilaatikossa, joka ainakin minun mielestä sopi sinne hyvin.

Kaalikääryleet

1 kg kaalta
400 g jauhelihaa
2 dl kasvisliemessä keitettyä riisiä
1 sipuli kuutioituna
1 tl meiramia
½ tl suolaa

1 tl valkosipulitahnaa / 1 valkosipulin kynsi puristettuna
Mustaapippuria myllystä
Ripaus chili-maustetta purkista
n. 2 dl kaalen sisusta pilkottuna

Koverra kaali.


Keitä kaalta suolalla maustetussa vedessä. Irrottele kaalen päällimmäiset lehdet sitä mukaa, kun ne pehmenevät. Laita ne kuivumaan nurin päin olevan kipon päälle.

Kaalta keittäessä on hyvää aikaa tehdä kääryleiden sisään tuleva täyte lopuista ainesosista. Jauhelihan laitoin täytteeseen raakana. Sekoita muut täytteen ainekset keskenään ja sekoita joukkoon viimeisenä vielä kaalen sisuksesta pilkotut kaalipalat.

Kääryleiden teko: Ota kaalenlehti kerrallaan alustalle ja laita suunnilleen sen keskelle täytettä. "Paketoi" kääryle kasaan ja laita voideltuun vuokaan.


Lopuksi valuta päälle hieman siirappia ja halutessasi pieniä voinokareita. Paista 200-asteisessa uunissa 1-1½ tunnin ajan. Pienennä uunin lämpötilaa kypsennyksen loppuvaiheessa. Sivele kypsennyksen aikana kääryleiden pintaa kaalinkeittonesteellä tai kuohukermalla.

Tarjoile esimerkiksi keitettyjen perunoiden, puolukkahillon, kermakastikkeen ja vihannesten kanssa.



Kaalilaatikko

300 g jauhelihaa
2 dl kasvisliemessä keitettyä riisiä
1 sipuli kuutioituna
1 tl meiramia
½ tl suolaa
1 tl valkosipulitahnaa / 1 valkosipulin kynsi puristettuna
Mustaapippuria myllystä
Ripaus chili-maustetta purkista
2 tl basilikaa
n. 4 dl kaalen sisusta pilkottuna
2 dl valkosipulimaustettua tomaattimurskaa
1 dl kuohukermaa
2-2½ dl maitoa
1 muna

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita voideltuun suureen vuokaan. Kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 90 minuutin ajan.  Pienennä uunin lämpötilaa kypsennyksen loppuvaiheessa.

2 kommenttia:

  1. Heh kääryleet on kyllä ruoka jonka tekotapoja on yhtä monta kuin tekijöitä :D
    Kauan aikaa katoin, että etkö oikeasti paista jauhelihaa, itse teen aina täytteen täysin valmiiksi (koska sitä tulee niin paljon niin tulee samalla risottoa jota voi syödä sellaisenaan:D).

    VastaaPoista
  2. Joo varmasti on kyllä niiin monia tekotapoja. :D Itse en paista jauhelihaa, kun se uunissa kuiteskin kypsyy ja ennen kaikkea tulee vähemmän tiskiä. ;D

    VastaaPoista