Huomasin pari päivää sitten paikallislehdessä lähellä olevan kaupan mainoksen, jossa oli naudan paahtopaisti tarjouksessa. Niinpä kävin eilen hakemassa lihatiskistä palan paistia. Koska tein illalliselle myös alkupalaa, päätin olla tekemättä minkäänlaisia perunoita pääruoan lisukkeeksi uunijuureksia, joihin innostuin laittamaan seuraksi halloumia, johon olen ollut viime aikoina aivan ihastunut. Paahtopaistin ja juuresvuoan kanssa tarjoilin Blå Bandin pussista tehtyä yrttikastiketta.
Paahtopaisti
Naudan paahtopaisti
Mustapippuria
Suolaa
Paahtopaistia en ole aikoihin tehnyt, joten piti tarkastaa kypsennyslämpötila ja valmiin ruoan lihalämpömittarin lukema Kotiruoka-keittokirjasta, jota käytin samalla ohjenuorana tämän ruoan teossa. Ensiksi ruskista paisti rasvassa pannulla pikaisesti joka puolelta. Sitten voitele vuoka, johon laitat paistin ja työnnä lihalämpömittari paistin paksuimpaan kohtaan. Laita paahtopaista kypsymään 125-asteisen uunin keskitasolle. Paisti on valmis, kun se on keskeltä 55-60 asteen lämpöinen. Ota se tällöin uunista pöydälle ja peitä foliolla. Anna jäähtyä hiljakseen sillä välin, kun valmistat muut osat ruoasta. Leikkaa sitten jäähtynyt paahtopaisti ohuiksi siivuiksi tarjoilua varten.
Hunajaiset halloumi-uunijuurekset
Porkkanoita
Pala lanttua
Palsternakka
Punasipuli
2 pientä tavallista sipulia
(Valkosipulinkynsiä)
½ pkt halloumia
Mustapippuria
Persiljaa
Hunajaa
Rypsiöljyä
Pese, kuori ja paloittele juurekset ja sipulit. Halutessasi voit laittaa myös valkosipulia joko kokonaisina kynsinä (ne pehmenevät uunissa ja maku tasoittuu mukavan pehmeäksi) tai muiden ainesten sekaan puristettuna. Paloittele myös halloumi. Laita ainekset voideltuun vuokaan ja ripottele päälle mausteet. Valuta ainesten päälle hunajaa. Kaada päälle myös hieman öljyä. Kypsennä 175-200-asteisessa uunissa noin tunnin verran. Vuokaa kannattaa seurata kypsennyksen aikana ja juureksia valella esim. silikonisudin avulla vuoan pohjalla olevalla nesteellä, etteivät juurekset kuivu liikaa. Juuresten kypsyys on varmasti kätevintä testata haarukalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti