... tai miksi näitä nyt nimittäisikään! Tein lauantaille kaverin tupareihin pari juustokakkua. Kinuskikissan sivuilla käydessäni etsimässä ideoita ihastuin mansikka-vaniljakakun mansikkapäällystään ja ajattelin kokeilla vastaavaa. Kakkujen valkoisen täytekerroksen sen sijaan yritin enemmän itse ideoida. Oon ollut viime aikoina tykästynyt valkosuklaaseen, joten valkosuklaatäyte oli ehdottomasti toisen kakun juttu! Toiseen kakkuun sen sijaan kokeilin mansikan ja sitruunan makujen yhdistelmään. Sitruunatäyte oli kyllä mukavan raikasta. Kakut on tehty n. 24-26cm halkaisijalla oleviin vuokiin.
Pohjan teon suhteen Kinuskikissan sivuilta löytyvä keksipohjan ohje oli tosi hyvä! En ole aiemmin hoksannut sulattaa rasvaa, ja sulattamisen ansiosta Domino-tyyppisistä kekseistä tehdyn pohjan se täyteosiokin sulaa kätevästi rasvan sekaan. Ja keksien murskaaminen käytti kyllä tosi kätevästi minigrip-pussin ja kaulimen avulla. :D
Valkosuklaakakkuun tein digestive-pohjan ja sitruunaiseen kakkuun tein pohjan tavallisista Domino-kekseistä.
Valkosuklaatäyte:
2,5 dl Flora-vispikermaa
1,25 dl Flora - vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 prk maitorahkaa
1 pkt maustamatonta tuorejuustoa
n. 160 g valkosuklaata
0,5 dl sokeria
5 liivatelehteä
0,5 dl vettä
Vatkaa vispikermna vaahdoksi. Vatkaa eri kulhossa vaniljakastike vaahdoksi. Yhdistä vaahdot keskenään ja vatkaa sekaan maitorahka ja tuorejuusto. Pilko valkosuklaa paloiksi mikronkestävään kuppiin. Sulata suklaa pienellä teholla mikroaaltouunissa välillä sekoittaen ja kurkkien, milloin se on sulanutta. :) Anna suklaan jäähtyä vähän aikaa ennen kuin lisäät sen aiempaan seokseen. Sekoita siis sitten suklaa ja sokeri muuhun seokseen. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan, kunnes ne pehmenevät (noin 10 minuuuttia). Kuumenna 0,5 dl vettä kiehuvaksi. Puristele pehmenneistä liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja lisää ne kuuman veden joukkoon koko ajan sekoittaen. Jäähdytä liivatevesiseosta hetken aikaa välillä sekoittaen. Sitten sekoita se täyteseoksen joukkoon ja kaada täyte irtopohjavuokaan keksipohjan päälle.

Vaniljainen sitruunatäyte:
2,5 dl Flora vispikermaa
1,25 dl Flora - vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 prk sitruunarahkaa (maustettu rahka)
0,5 dl sokeria
7 liivatelehteä
0,5 dl vettä
Valmistus kuten aiemmassa täytteessä.
Ohjetta mansikkapäällystään kannattaa katsoa tuolta aiemmin laittamastani Kinuskikissan linkistä. :) Käytin mehuna päällystässä mansikka-Grandia.
Valmistus kuten aiemmassa täytteessä.
Ohjetta mansikkapäällystään kannattaa katsoa tuolta aiemmin laittamastani Kinuskikissan linkistä. :) Käytin mehuna päällystässä mansikka-Grandia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti