perjantai 22. lokakuuta 2010

Sushia itse tehtynä

Sushi-riisiä
Suolaa, sokeria(, riisiviinietikkaa!)
Sushi nori -merilevälevyjä
Wasabi-tahnaa
Japanilaista soijaa
Graavisuolattua lohta
Kurkkua
Paprikaa

Sushi-riisin keittämiseen ohjeet löytyvät paketista. Varsinaisen sushi-riisin tilalta tähän ruokaan ilmeisesti kävisi myös tavallinen puuroriisi. Sushi-riisin maustamiseen olisi hyvä olla riisiviinietikkaa, mutta sitä ei nyt valitettavasti löytynyt paikkakunnalta, jolla olen. Siksi maustoin riisin vain vähällä suolaa ja sokeria. Riisin jäähdyttyä voikin alkaa valmistaa itse sushia. Sushi-riisi on tosi tarttuvaista, joten käsien kostuttaminen vedellä vähän väliä on todellakin tarpeen! Pyörittelin ensiksi riisistä soikean muotoisia pyörylöitä, joiden päälle laitoin lohiviipaleet, joiden takapuolelle sivelin aavistuksen verran wasabi-tahnaa. Jos on arempi voimakkaiden makujen suhteen, niin suosittelen jättämään tuon tahnan noista pois. Joka tapauksessa sitä voi laittaa tarjoiluun lautasen reunalle, niin voi dippailla sushi-juttuja siinä halunsa mukaan. Se on todellakin voimakkaan makuista. Sitten nori(=merilevä)levyjen päälle levitin reilun puolen senttimetrin paksuisesti sushi-riisiä, ja keskelle norilevyä pitkittäissuunnassa kurkkua/paprikaa/muuta haluamaasi vihannesta ja lohta/muuta kalaa. Nämä rullataan kääröksi ja paloitellaan terävällä kostutetulla veitsellä. Hyvät perusohjeet näihin löytyvät myös sushi-riisin ja nori-levyjen paketeista! :) Wasabi-tahna näyttää säilyvän jääkaapissa noin kuukauden verran, joten täytyypä lähiaikoina testailla erilaisia versioita sushista. Valmiit sushit kannattaa laittaa odottamaan syömistä jääkaappiin, kunnes ne tarjoillaan wasabi-tahnan ja japanilaisen soijan kanssa.

2 kommenttia:

  1. voi vitsi et näyttää hyvältä! oon itse jo kauan miettinyt, et pitäis kokeilla tehdä sushia itse, kyltymätön sushi -fani kun olen. kiitoksia siis ohjeestaa, pitää testata piakkoin! :)

    VastaaPoista
  2. Joo, kannattaa ihmeessä kokeilla tehä itse. Ei minusta niin ihmeellisen vaikeeta ainakaan tällaiset perusjutut. :) Se riisi tosin tarttui ainakin mulla koko ajan ihanasti käsiin, niin sai joka palleron välissä kostuttaa käsiä vedellä. Ainakin täältä saatavissa Blue Dragon - nori- ja sushiriisi-paketeissa on tosiaan ohjeet kyljessä. :) Harmi, kun täältä "suurkylästä" ei riisiviinietikkaa löytynyt riisiin laitettavaksi tuolle kertaa, mutta pitäis kyllä testailla sen kanssa ens kerralla.

    VastaaPoista