sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Mieto konjakkisinappi

Olen viime päivät yrittänyt tutkia keittokirjoistani ja netistä sinappiohjeita. Lähes kaikkien reseptien tuloksena tuntuu olevan väkevää sinappia. Itse valitsen kyllä väkevämmän miedon sinapin sijasta, mutta halusin koittaa tehdä miedommankin vaihtoehdon joulupöytään, kun kaikkien makuun ei tuo väkevämpi vaihtoehto varmasti ole. Tämän ohjeen muuntelin Marttaliiton joulusinappiohjeesta, mutta koska en ollut suunnitellut käyttäväni munia sinappiin(lue: meillä ei niitä ollut), laitoin sitten vaan enemmän kermaa munien sijasta. Marttaliiton sivujen mukaan muuten tällainen sinappi säilyy jopa 2kk jääkaapissa!




Mieto konjakkisinappi

1 dl Auran sinappi -sinappijauhetta
0,4 dl hedelmäsokeria (hedelmäsokeria käytetään 1/3 vähemmän kuin tavallista)
2,5 dl kuohukermaa
2 rkl konjakkia

Sekoita sinappijauhe, sokeri ja kerma keskenään kattilassa. Kuumenna liedellä pienellä lämmöllä koko ajan sekoittaen. Kiehuta hiljalleen parin minuutin ajan edelleen koko ajan sekoittaen. Kiehutusvaiheessa sinappi paksuuntuu hieman. Jos haluaa vielä paksumpaa tavaraa, kannattanee käyttää myös maizenaa tai perunajauhoja. Sammuta levy ja siirrä kattila siltä pois ja anna jäähtyä hetken. Sekoita konjakki hieman jäähtyneeseen seokseen. Purkita puhtaisiin lasipurkkeihin. Säilytä jääkaapissa.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Tomaattinen kana-papukastike pastalle


300g kanafileetä paloiteltuna tai kanasuikaleita
1 prk kidney-papuja
2 sipulia
3 rkl salsa-kastiketta(käytin medium-vahvuista)
1 tlk tomaattimurskaa
½ pkt mustapekka-tuorejuustoa

Ruskista kanapalat pannulla rasvassa. Lisää joukkoon pavut ja paloitellut sipulit ja paista näitä kohtalaisella lämmöllä muutaman minuutin ajan. Lisää pannulle vielä salsa-kastike, tomaattimurska ja tuorejuusto. Kypsennä välillä sekoittaen melko pienellä lämmöllä, kunnes tomaattimurska on lämmennyt ja tuorejuusto on sulanut ja sekoittunut muuhun kastikkeeseen.

Kuvan kertakäyttölautanen tekee kyllä tuosta annoskuvasta entistäkin hirveämmän näköisen. :D Yritän vaan keskittää energiaani tiskaamisen sijasta lähestyvästä muutosta johtuvaan pakkaamiseen, joten kertislautaset ovat välillä ihan kiva arjen helpotus ja onpahan vähemmän muutettavaa tavaraa, kun saa käytettyä kaappien perältä löytyneet kertikset pois... ;)

torstai 16. joulukuuta 2010

Melko väkevä konjakkisinappi

En ole koskaan ennen tehnyt itse sinappia, mutta nyt päätin ottaa kaveristani esimerkkiä ja kokeilla. Saapahan vietyä jotain itse tehtyä jouluksi vanhempien ja tulevien appivanhempien luo. Kaiken lisäksi eihän tuohon operaatioon loppujen lopuksi edes mennyt kauaa aikaa ja ihan sinapille lopputulokset maistuivat. :D Tein kahta versiota, jotta joulupöydästä löytyisi kaikille miellyttävä versio. :) Tässä ensimmäisessä osassa esiintyy tulisempi versio - bloggaan huomenna miedommasta vaihtoehdosta.



Melko tulinen konjakkisinappi (makeutettu hedelmäsokerilla)

n. 60g Colman's-sinappijauhetta
0,6 dl hedelmäsokeria (vastaa 0,9 dl normaalia sokeria)
2,5 dl kuohukermaa
3 rkl oliiviöljyä
3 tl valkosipuli-valkoviinietikkaa
1 tl suolaa
1/3 tl valkopippuria
1 rkl konjakkia


Sekoita ainekset keskenään kattilassa. Kiehuta seos miedolla lämmöllä hyvin sekoittaen, jotta se ei pala pohjaan. Laita sinappi lämmitettyihin lasipurkkeihin, laita kannet päälle ja laita purkit jääkaappiin.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Juustoinen kanapizza

Tänään jäi illan ruokailu aika myöhäiseksi, joten tein samalla pizzaa seuraavaksikin päiväksi. Pizzaan päädyin lähinnä siitä syystä, että sitä tekemällä saa kivasti tyhjennettyä jääkaappia varsinkin, kun siellä oli iso avattu pussi juustoraastetta...

Pannupizzapohjan ohje löytyy  aiemmasta blogikirjoituksestani.

Täytteet:
maustamattomia broilerinfileitä
1 dl salsa-kastiketta
2 rkl tomaattipyreetä
2 kynttä valkosipulia
mustapippuria myllystä
tomaattia
paprikaa
juustoa (käytin sinihomejuustoa, parmesania ja emmental-mozzarellaraastetta)
sipulia

Pilko broilerinfileet kuutioiksi ja paista ne pannulla. Palojen kypsyttyä sekoita joukkoon hieman salsa-kastiketta ja hauduta vielä viitiesen minuuttia pannulla. Sekoita salsa-kastikkeen joukkoon tomaattipyreetä, puristetut valkosipulinkynnet ja mustapippuria. Levitä seos pizzapohjan päälle. Ripottele paistetut broileripalat päälle. Lisää vielä viipaloidut tomaatit ja paprikapalat. Ripottele lopuksi vielä juustot ja sipulipalat päälle. Kypsennä 250-asteisessa uunissa n. 15 minuutin ajan, kunnes juuston pinta on ruskistunut sopivasti.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Poronkäristys oluella


n. 400g poronkäristyslihaa
1 pkt pekonia
2 isoa sipulia
150g sieniä (käytin syksyllä pakastamiani suppilovahveroita)
2 porkkanaa
5 dl tummaa olutta (käytin tummaa Kukkoa, toki vettäkin voi käyttää oluen tilalta, mutta olut antaa kyllä kivaa makua liemeen)
1 dl vettä
15 mustapippuria kokonaisena
3 laakerinlehteä
pieni ripaus rosmariinia

Ruskista poronkäristyslihat ja pekonit rasvassa padassa. Lisää joukkoon paloitellut sipulit, sienet ja porkkanat. Kaada päälle olut ja vesi sekä lisää mausteet. Hauduta pataa kannen alla välillä sekoittaen noin tunnin ajan. Tarjoile esim. perunamuusin ja puolukkahillon kera.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Kermainen jänispaisti

Tein suht pienen määrän jänispataa, sillä kahdelle sitä ei nyt niin hirveän suurta määrää tarvitse ja halusin säästää muita jänispaloja talven muiden kokkailujen varalle. :)

1 iso jäniksen koipi

Erottele lihat luista. Paloittele lihapalat. Luut tarvitset riistaliemen tekemiseen.



Riistaliemi:
vettä
rosmariinia
timjamia
katajanmarjoja
mustapippuria kokonaisena

Laita kattilaan luut, vettä ja mausteita makusi mukaan. Mausteita kannattaa lisätä maltilla ja tarkistaa välillä niiden sopiva määrä maistamalla. Keitä riistalientä vajaan tunnin ajan.

Pataan lisäksi:
2 sipulia
2 porkkana

1 dl tatteja kuutioina
2 rkl konjakkia
1 tl mustaherukkahyytelöä 1 dl kermaa(käytin kuohukermaa)
1 rkl maizenaa

Ruskista paloittelemasi jänispaistipalat pikaisesti voissa padassa. Ota pata pois levyltä ja lisää joukkoon paloitellut sipulit ja porkkanat. Kaada päälle sen verran riistalientä, että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Laita kansi päälle ja kypsennä 175-asteisessa uunissa noin puoli tuntia, jonka jälkeen lisää joukkoon sipulikuutiot. Kypsennä uunissa vielä 20 minuutin ajan. Siirrä pata uunista liedelle ja kaada sekaan konjakkia ja lisää mustaherukkahyytelöä. Sekoita eri astiassa maizena kerman sekaan ja kaada seos pataan. Keitä padassa olevaa seosta kokoon kohtalaisella lämmöllä viitisen minuutin ajan tai kunnes seos on sopivan paksuista.



Tarjoile puikulaperunoista tehdyn perunamuusin ja puolukkahillon kera.



... Alla on vielä miehen näkemys hienosta annoksesta. ;-)

perjantai 10. joulukuuta 2010

Vaniljainen glögijuustokakku

Olen menossa kavereideni kanssa pikkujouluilemaan tänään, enkä osannut päättää, teenkö glögijuustokakkua vai mansikka-vaniljajuustokakkua. Koska kaapista ei sitten kuitenkaan löytynyt muuta keksintyyppistä kuin pipareita, päätin tehdä risteytyksen näistä. Juustokakkuun tuli siis piparipohja, vaniljatäyte ja glögipäällyste.  Uskoisin ainakin makujen sopivan yhteen, mutta katsotaan, millaiset tuomiot kakusta tulee illalla. ;) Ohjeesta tulee sopiva annos yhteen n. 27cm halkaisijalla olevaan irtopohjavuokaan. Itse tein tästä juustokakut n. 20cm halkaisijan vuokaan sekä lasten irtopohjavuokaan.

Pohja:
Piparkakkuja
Margariinia

Täyte:
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 prk Sunnuntai vanilja - rahkantyyppistä tuorejuustovalmistetta
1 rkl sokeria
5 liivatelehteä
1 dl vettä

Päällys:
2 dl glögitiivistettä
1 dl vettä
3-4 liivatelehteä

Broileri-pekonivartaat

Julkaisen nyt reseptin ehkä noin pari viikkoa tekemästäni ruoasta, kun tänään meillä syödään eilistä kalakeittoa.



Broileri-pekonivartaat kahdelle

3 maustamatonta broilerin fileepihviä
½ pkt pekonia
½ paprika
2 punasipulia
Meira - grillaus- ja marinointikastiketta
Varrastikkuja

Paloittele kana, pekoni, paprika ja sipulit. Anna varrastikkujen liota vedessä noin 10 minuutin ajan. Laita tikkuihin vuorotellen eri aineksia. Sivele sitten grillauskastiketta niiden päälle. Paista uunissa 200 asteessa (grillivastuksella), kunnes kanapalaset ruskistuvat.

Vartaiden seuraksi tein uunissa maissia, jotka myös marinoin grillauskastikkeella. Ruoan kanssa voi tarjota esim. kermaviiliin tehtyä dippiä ja salaattia.

torstai 9. joulukuuta 2010

Savun makuinen kermainen lohikeitto

Sain kaverini blogista innostuksen tehdä itsekin kalakeittoa, johon tulee Kippari-ruokakermaa. Kipparihan on siis savunmakuista sulatejuustoa, jota aiemmin myytiin pelkästään viipaleina, mutta nykyisin on saatavilla myös sillä maustettua ruokakermaa. Vaikka oma keittoni onkin aika samantyyppinen kuin tuo linkittämäni, niin laitanpa tähän sen reseptin kuitenkin. Tykkään suurustetusta kalakeitosta enemmän, joten sekoitin ruokakerman sekaan vähän jauhoja.


n. 400g lohta
n. 400g perunoita
3 porkkanaa
1 palsternakka
2 sipulia
1 kalaliemikuutio
pakastettua tilliä
2 laakerinlehteä
n. 8 mustapippuria
vettä
1 prk Kippari -ruokakermaa
2 rkl vehnäjauhoja

Kuori ja paloittele perunat, porkkanat, palsternakka ja sipulit. Laita ne ja kalaliemikuutio kattilaan ja kaada päälle vettä sen verran, että ne juuri ja juuri peittyvät. Lisää mausteet. Keitä vihanneksia, kunnes perunat ovat vähän pehmenneet("puolikypsiksi"), ja tässä vaiheessa lisää paloittelemasi kala. Kun perunat ovat lähes kypsiä, lisää ruokakerma, johon olet halutessasi sekoittanut jauhot. Mikäli käytät jauhoja, keitä keittoa kohtalaisella lämmöllä hieman sakeammaksi noin 5-10 minuutin ajan.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Muikkulaatikko

Aamulla kaupassa käydessäni huomasin, että sielläpä oli muikut tarjouksessa. En voinut ollenkaan vastustaa kiusausta, joten mukaan lähti puoli kiloa muikkuja. Muikut olivat perkaamattomia, joten ruoanlaiton aluksi tarvitsi tehdä se. Tällä kertaa en laita tähän reseptiin ollenkaan määriä, sillä mun laatikossa määrät olivat aika epätavalliset. Meillä nimittäin oli perunat niin vähissä ja huonolaatuisia, että en saanut perunapussin lopusta laatikkoon käytettäväksi kuin pari perunaa.




Muikkuja
Perunoita
Porkkanaa
Sipulia
Kuohukermaa / ruokakermaa
Mustapippuria
Suolaa
Korppujauhoja
(Voita)

Perkaa ja huuhtele muikut. Kuori perunat ja porkkanat ja viipaloi ne. Kuori ja pilko myös sipuli. Voitele vuoka ja lado sinne perunat, porkkanat, sipulipalat ja "muikkufileet" kerroksittain. Itse jätin muikut päällimmäiseksi, jotta ne saisivat mukavan rapean pinnan. Avaa kermapurkki ja sekoita sen sekaan suolaa ja mustapippuria makusi mukaan. Kaada kerma vuokaan muiden ainesten päälle. Mielestäni sitä on sopivasti silloin, kun ainekset eivät ihan peity sillä, mutta melkein. (Ruokaa kannattaa toki tsekkailla uunissaolon aikanakin välillä, ettei se pääse kuivahtamaan ja lisätä nestettä tarvittaessa.) Ripottele päälle korppujauhoja ja halutessasi voinokareita. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin tunnin ajan. Laita kansi tai folio päälle, jos ruoka näyttää ruskistuvan liikaa.

Makkara-perunalaatikko


1 pkt Ukkopekka-makkaraa
10 keskikokoista perunaa viipaloituna
2 sipulia
2 porkkanaa viipaloituna
4 dl maitoa
2 kananmunaa
mustapippuria
paprikamaustetta
juustoraastetta/korppujauhoja

Pese ja viipaloi perunat ja porkkanat. Viipaloi myös makkarat. Kuori sipuli ja pilko paloiksi. Voitele vuoka ja lado paloitellut ainekset sinne.

Riko munat ja sekoita ne maidon kanssa. Lisää mausteet munamaitoseokseen. Kaada munamaito vuokaan muiden ainesten päälle. Päälle voit vielä ripotella juustoraastetta tai korppujauhoja.

Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 50 minuutin ajan.

torstai 2. joulukuuta 2010

Kanapekonicouscous


300g maustamattomia broilerinfileitä
100g pekonia
Meira-grillaus- ja marinointikastiketta
mustapippuria
paprikamaustetta
1 dl sipulikuutioita(pakaste)
2dl herne-maissi-paprika-seosta(pakaste)
1 dl vettä
1 dl couscousia
1 rkl voita

Tähän ruokaan voi toki käyttää myös valmiiksi marinoituja broilerinsuikaleita tai -fileitä. Paloittelin broilerinfileet ja pekonit edellisenä päivänä ja kaadoin niiden päälle Meiran grillaus- ja marinointikastiketta, jossa lihat marinoituivat yön yli jääkaapissa tiiviisti suljetussa astiassa.

Ota marinoidut kanat ja pekoni lämpeämään huoneenlämpöön ½-1h ennen ruoanlaittoa. Kypsennä ne pannulla. Lisää mausteita(esim. mustapippuri ja paprika) makusi mukaan. Lisää joukkoon pakasteesta sipulikuutioita ja herne-maissi-paprikaseosta(tai muita vihanneksia) ja hauduttele ruokaa suht pienellä tai keskisuurella lämmöllä. Kun kasvikset vaikuttavat lähes sulilta ja lämmenneiltä, lisää joukkoon vesi. Kun vesi alkaa kiehua, ota pannu pois levyltä ja sekoita joukkoon couscous. Anna couscousin turvota pannulla kannen alla muutaman minuutin ajan. Se imee itseensä veden, joten ruoasta kyllä huomaa, milloin se on turvonnutta. Lisää sitten joukkoon vielä yksi ruokalusikallinen voita tai margariinia ja anna sen sulaa joukkoon ja sekoita.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Helppo kebabkiusaus



1 pss kebabsuikaleita
1 pss perunasipulisekoitusta
3 dl ruokakermaa
mustapippuria
paprikamaustetta
chiliä

Ruskista kebabsuikaleet kevyesti pannulla. Voitele vuoka ja laita sinne kebabsuikaleet ja perunasipulisekoitus sekoittaen ne keskenään. Lisää ruokakerman joukkoon mausteita makusi mukaan. En laittanut ollenkaan suolaa, kun minusta nuo kaupan kebabsuikaleet ovat jo itsessään sen verran suolaisia. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 30-40 minuutin ajan. Esim. porkkana sopisi muuten hyvin tuonne kiusauksen ainesten sekaan.

Kinkku-juustopatongit



Helppo lauantai-illan ruoka kahdelle valmistui näistä aineksista:

2 esipaistettua patonkia
sinappia
korppukinkkua
edamia siivuina
cheddaria siivuina
valkosipulia
oreganoa
mustapippuria

Paista ensiksi esipaistetut patongit paketin ohjeen mukaan uunissa. Anna patonkien sitten jäähtyä hetken, jottei sormet pala niitä käsitellessä. Halkaise patongit ja levitä sinappia halkaisupinnoille. Asettele niille vielä kinkkua ja juustoviipaleet ja laita uuniin hetkeksi, kunnes juustot pehmenevät. Päälle voit lisätä paiston jälkeen vielä hieman puristettua valkosipulia, oreganoa ja mustapippuria myllystä.

Jauhelihakastike spagetille

En ole saanut kaiken kiireen keskellä aikaiseksi päivittää blogia hetkeen. Kokkaillut toki olen ja kuvat ruoista löytyvät kamerani muistikortilta. Täytyypä nyt sunnuntain kunniaksi päivittää näitä tänne.

Eilen päivällä meillä syötiin spagettia ja jauhelihakastiketta. Jauhelihakastikkeeseen käytin aiemmin ostamani smetanan, jolle ei muuta käyttöä oikein ollutkaan, kun en saanut aikaiseksi kokeilla aikomaani sienisalaattia - täytyy tehdä sitä joku toinen kerta. Smetanan sijasta kastikkeeseen käy toki esim. ranskankerma, ruokakerma, sulatejuusto tai tuorejuusto.


Jauhelihakastike

400g jauhelihaa
3 rkl vehnäjauhoja
1 tlk tomaattimurskaa
1 pss keittojuureksia
chili explosion -mausteseosta
basilikaa
oreganoa
mustapippuria
1 pieni prk smetanaa/ranskankermaa

Paista jauheliha pannulla. Sekoita vehnäjauhot paistetun jauhelihan sekaan pannulle. Lisää tomaattimurska ja sekoita. Keittojuurekset voit lisätä seokseen joko sulatettuina/sulaneina tai suoraa pakastimesta otettuina, jolloin kastikkeen tekemisessä menee hetki pidempään. Aika äkkiä ne kuitenkin kuumaan kastikeseokseenkin sulavat. Lisää mausteita mielesi mukaan. Sekoita joukkoon esim. smetanaa.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Mansikka-valkosuklaajuustokakku vol. 2

Taas tänään on kaverin tupareihin meno (eri kaveri kyseessä tällä kertaa kuin viimeksi ;) ), joten tein taas mansikka-valkosuklaajuustokakun viemisiksi. Viime viikkoiseen eroavuutena tein ulkonäöltään vähän erilaisen kakun: päälle laitoin mansikkaviipaleiden sijasta mansikoita soseutettuna ja sivuilla on mansikkapaloja. Kakun valkosuklaatäyte on sama kuin aiemmin tekemässäni mustikka-valkosuklaakakussa. Tähän kakkuun kerroin täytteen ainesosien määrät kolmella.

Konjakkinen kylmäsavulohipasta



Reseptistä tulee kaksi annosta.

2,5 dl pastaa (mitattu ennen keittämistä)
1 kasvisliemikuutio
150 g kylmäsavulohta
1 dl kuohukermaa
1 cl konjakkia
mustapippuria
2 rkl tuorejuustoa tai sulatejuustoa (jääkaapissa oli avattuna paprika-chili-tuorejuusto, niin laitoin sitä)
(koristeluun yrttejä)

Keitä pasta kasvisliemessä kypsäksi. Laita toiseen kattilaan kuohukerma ja konjakki. Mausta mustapippurilla ja halutessasi voit lisätä myös tuorejuustoa tai sulatejuustoa. Keitä niitä pienellä lämmöllä koko ajan sekoittaen viitisen minuuttia. Lisää suikaloitu lohi kermakonjakkiseokseen ja sekoita hetken ajan levyllä ihan vain sen aikaa, että lohi lämpenee. Sekoita lohiseos pastaan ja tarjoile. Annokset voi halutessaan koristella yrteillä.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Leipäjuustoa ja hilloja minttukermavaahdon kera


Jälkkäriksi tänään oli leipäjuustoa lisukkeineen. Ohje on kahdelle.

1/4 leipäjuustoa
0,5 dl ruokakermaa
0,75 dl vispikermaa
1 rkl sokeria
1 cl minttulikööriä
6 rkl hilloja

Puolita leipäjuusto ja laita uunin kestävään astiaan. Kaada leipäjuustopalojen päälle ruokakerma tai mikä vaan uunin kestävä kerma. Lämmitä uunissa noin 100 asteessa. Ajatuksena on lähinnä saada leipäjuusto lämpimäksi, eikä mielestäni tarkalla lämpötilalla ja ajalla ole niin väliä. Kannattaa lähinnä seurata uunia ja katsoa, miltä leipäjuustot näyttävät. Lämmitys onnistuu kätevästi esimerkiksi pääruokaa syödessä leipäjuustojen odotellessa matalassa uunilämpötilassa.

Vatkaa etukäteen vispikerma vaahdoksi ja sekoita siihen sokeri ja minttu. Otettuasi leipäjuustot uunista asettele niiden kanssa lautaselle minttukermavaahtoa ja hilloja, ja tarjoile.

Jäniksen fileetä pekonisipulikermakastikkeella



Tärkeän päivän kunniaksi tänään tein ensimmäistä kertaa miehen ja koiran hankkimaa jänistä. Jäniksestä tuli kyllä mukavasti lihoja, joten käytin siitä nyt vain osan.

2 pientä jäniksen fileepalaa
1 sipuli
n. 15 suppilovahveroa
4 pekonisiivua
mustapippuria
0,5-1 dl ruokakermaa tai kuohukermaa

Kuori ja pilko sipuli paloiksi ja kuullota ne ja pestyt suppilovahverot pannulla pienellä lämmöllä rasvassa. Laita kuullotetut sipulit ja sienet voideltuun uunivuokana. Lämmitä pannua lämpimämmäksi ja ruskista siinä pekonit nopeasti. Tee "pikaruskistus" myös jänisfileille. Laita jänikset vuokaan sipulisienipedin päälle ja asettele pekonipalat jänisfileiden päälle. Kaada ruoka/kuohukerma vuoan pohjalle, näin saat samalla kastikkeen ruoalle. Pyöritä vielä myllystä mustapippuria vuokaan ainesten päälle. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 10-15 minuutin ajan ja huomaa, että tämä aika on arvio: jänisfileet voivat olla eri kokoisia, uuneissa on eroja, jne. Jos fileet eivät ole ihan mahdottoman ohuita, voi kypsyysastetta seurata lihalämpömittarin avulla. Itse koin kätevimmäksi antaa fileiden olla ensin viitisen minuuttia uunissa, jonka jälkeen tarkistin kypsyysasteen ihan veitsen avulla ja laitoin vielä pariin kertaan hetkeksi uudelleen uuniin. Onnistui kyllä ihan täydellisesti saada sopivan mediumia lihaa. :) Riistaa tehdessä kun liian kypsynyt ei ole kovin hyvä, kun maku menee maksaisemmaksi.

Jäniksen kaveriksi tein halloumi-uunijuureksia, joihin käytin hunajan sijasta siirappia - se sopii todella hyvin niihin!

Sipulietanat


1 sipuli
1 tlk etanoita
2 valkosipulinkynttä
mustapippuria
persiljaa
voita

Kuori ja paloittele sipuli ja kuullota se pannulla. Voitele vuoka ja laita sinne kuullotetut sipulipalat. Valuta neste pois avatusta etanatölkistä ja kaada etanat vuokaan. Kuori valkosipulinkynnet ja purista ne vuoan ainesten sekaan. Pyöritä vielä mustapippuria myllystä ainesten päälle. Lisää persiljaa. Laita päälle voinokareita. Laita vuoka 175-asteiseen uuniin noin 10 minuutiksi. Tarjoile!

maanantai 1. marraskuuta 2010

Sienillä höystetty karjalanpaisti



Päätin kokeilla tehdä perinteisestä poikkeavaa karjalanpaistia löydettyäni etukorttitarjouksesta karjalanpaistipaketin.

700 g karjalanpaistilihaa (sis. naudan ja sian lihaa)
2 sipulia
mustapippuria
chiliä maun mukaan
suolaa
1 valkosipulinkynsi
3 porkkanaa
1 laakerinlehti
vettä
150 g herkkusieniä
100 g suppilovahveroita

Voit aluksi ruskistaa lihapalat rasvassa uuninkestävän padan pohjalla, mutta tätä ei ole pakko tehdä. Seuraavaksi lisää loput ainekset sieniä lukuunottamatta pataan. Kypsennä 200-asteisessa uunissa kannen alla ensiksi noin 2 tunnin ajan, jonka jälkeen lisää paloitellut sienet ja kypsennä vielä puolisen tuntia ilman kantta. Pitempikään haudutusaika uunissa ei ole karjalanpaistille pahitteeksi. :)

Seuraksi tarjoilin perunamuusia puikulaperunoista.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Kasvissosekeitto

Kasvissosekeitto on ehdoton suosikkini syömistäni kasvisruoista. Tässäpä resepti, jolla itse yleensä sitä teen. Reseptiä kannattaa toki aina vähän muokata jääkaapin sisällön mukaan. Eri makuja saa käyttämällä maustettuja ruokakermoja tai eri makuja tuorejuustoista tai sulatejuustoista sekä vaihtelemalla käytettäviä kasviksia ja mausteita.


4 perunaa
4 porkkanaa
1 kasvis/lihaliemikuutio
1 valkosipulinkynsi
mausteita: chiliä, mustapippuria, persiljaa, basilikaa
vettä sen verran, että perunat ja porkkanat peittyvät sillä kattilassa
2 dl ruokakermaa tai 1/3 pkt tuorejuustoa

Pese, kuori ja paloittele perunat ja porkkanat. Laita kasvispalat kattilaan ja laita niiden päälle sen verran vettä, että ne juuri ja juuri peittyvät. Lisää mausteet. Keitä, kunnes perunat ja porkkanat ovat kypsiä. Ota kattila pois liedeltä ja jäähdytä. Soseuta seos sauvasekoittimella. Lisää ruokakerma ja tuorejuusto soseutetun kasvisseoksen sekaan ja kiehauta vielä liedellä. Tarjoile esimerkiksi paistettujen yrttimaustettujen patonkien kera.

Mansikka-valkosuklaajuustokakku & mansikka-sitruunarahkakakku



... tai miksi näitä nyt nimittäisikään! Tein lauantaille kaverin tupareihin pari juustokakkua. Kinuskikissan  sivuilla käydessäni etsimässä ideoita ihastuin mansikka-vaniljakakun mansikkapäällystään ja ajattelin kokeilla vastaavaa. Kakkujen valkoisen täytekerroksen sen sijaan yritin enemmän itse ideoida. Oon ollut viime aikoina tykästynyt valkosuklaaseen, joten valkosuklaatäyte oli ehdottomasti toisen kakun juttu!  Toiseen kakkuun sen sijaan kokeilin mansikan ja sitruunan makujen yhdistelmään. Sitruunatäyte oli kyllä mukavan raikasta. Kakut on tehty n. 24-26cm halkaisijalla oleviin vuokiin.

Pohjan teon suhteen Kinuskikissan sivuilta löytyvä keksipohjan ohje oli tosi hyvä! En ole aiemmin hoksannut sulattaa rasvaa, ja sulattamisen ansiosta Domino-tyyppisistä kekseistä tehdyn pohjan se täyteosiokin sulaa kätevästi rasvan sekaan. Ja keksien murskaaminen käytti kyllä tosi kätevästi minigrip-pussin ja kaulimen avulla. :D

Valkosuklaakakkuun tein digestive-pohjan ja sitruunaiseen kakkuun tein pohjan tavallisista Domino-kekseistä.

Valkosuklaatäyte:
2,5 dl Flora-vispikermaa
1,25 dl Flora - vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 prk maitorahkaa
1 pkt maustamatonta tuorejuustoa
n. 160 g valkosuklaata
0,5 dl sokeria
5 liivatelehteä
0,5 dl vettä

Vatkaa vispikermna vaahdoksi. Vatkaa eri kulhossa vaniljakastike vaahdoksi. Yhdistä vaahdot keskenään ja vatkaa sekaan maitorahka ja tuorejuusto. Pilko valkosuklaa paloiksi mikronkestävään kuppiin. Sulata suklaa pienellä teholla mikroaaltouunissa välillä sekoittaen ja kurkkien, milloin se on sulanutta. :) Anna suklaan jäähtyä vähän aikaa ennen kuin lisäät sen aiempaan seokseen. Sekoita siis sitten suklaa ja sokeri muuhun seokseen. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan, kunnes ne pehmenevät (noin 10 minuuuttia). Kuumenna 0,5 dl vettä kiehuvaksi. Puristele pehmenneistä liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja lisää ne kuuman veden joukkoon koko ajan sekoittaen. Jäähdytä liivatevesiseosta hetken aikaa välillä sekoittaen. Sitten sekoita se täyteseoksen joukkoon ja kaada täyte irtopohjavuokaan keksipohjan päälle.

Vaniljainen sitruunatäyte:
2,5 dl Flora vispikermaa
1,25 dl Flora - vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 prk sitruunarahkaa (maustettu rahka)
0,5 dl sokeria
7 liivatelehteä
0,5 dl vettä

Valmistus kuten aiemmassa täytteessä.

Ohjetta mansikkapäällystään kannattaa katsoa tuolta aiemmin laittamastani Kinuskikissan linkistä. :) Käytin mehuna päällystässä mansikka-Grandia.


Kesäkurpitsa-lihapullaveneet



Lihapullaveneet kahdelle hengelle:

1 kesäkurpitsa
Hieman juustoraastetta
12 pyöriteltyä lihapullaa lihapullataikinasta
1 sipuli

Lihapullia en ole koskaan ennen tehnyt paistetusta jauhelihasta, mutta tulipa sekin nyt testattua. Samaan tulokseen pääsisi myös raa'alla jauhelihalla, mutta kypsennysaika toki pitentyisi siinä varmasti vähän. Tein lihapullia 400g jauhelihapaketin verran, joten niitä tuli samalla enemmänkin kuin näihin "veneisiin" tarvi. Tämä ruoka olisi kätevä tehdä myös jonain aiempana päivänä ruokailusta ylijääneistä lihapullista.

Lihapullat:
1 dl rasvatonta maitoa
1 rkl tulista salsakastiketta
Ripaus valkopippurijauhetta
0,5 dl korppujauhoja
1 kananmuna
400 g kevyt-jauhelihaa
1 dl sipulikuutioita(pakaste)
Chili explosion -mausteseosta myllystä

Sekoita salsakastike, pippurijauhe ja korppujauhot rasvattomaan maitoon kulhossa. Anna turvota noin 10 minuutin ajan. Paista jauheliha ja mausta esim. chili explosion -mausteseoksella(ellet ole paistanut jauhelihaa jo aiemmin). Sekoita jauheliha, sipulikuutiot ja rikottu kananmuna korppujauhoseokseen. Muotoile vedellä kostutetuilla käsillä seoksesta lihapullia. Ota lihapullaveneisiin tarvittavat lihapullat sivuun ja etene niiden kanssa, kuten seuraavassa kappaleessa on kuvattu. Loput lihapullat voit paistaa 200-asteisessa uunissa noin 15 minuutin ajan, kunnes ne saavat hieman väriä.

Pese ja puolita kesäkurpitsa. Halkaise puolikkaat kahtia ja koverra niiden sisus pois. Leikatut päät voit muotoilla pyöreämmiksi veitsen avulla. Laita ripaus juustoraastetta tai kapea juustoviipale kunkin koverretun kesäkurpitsan palan sisään. Asettele kolme lihapullaa kuhunkin kesäkurpitsaveneeseen. Kuori ja viipaloi sipuli ja puolita sipulirenkaat. Laita uloimmat sipulirenkaan puolikkaat lihapullien väliin(ks. kuva alla). Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuutin ajan. Tarjoile esimerkiksi riisin ja kermakastikkeen kera. Annokset voi koristella esim. rucolalla tai yrteillä.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Tomaattinen kanapastaa


3 maustamatonta broilerin fileetä
2 pientä sipulia
2 tomaattia
½ paprika
1 suolakurkku
1/4 dl vehnäjauhoja
1 tlk valkosipulimaustettua tomaattimurskaa
2,5 dl kevytruokakermaa
1 tl chilimaustetta
1 tl basilikaa
2 tl persiljaa
1 tl mustapippuria

Paloittele broilerinfileet pienemmiksi paloiksi. Fileiden tilalta tähän käyvät toki myös valmiit suikaleet, mutta olen viime aikoina ostanut yleensä lähinnä Pirkan tai Rainbow:n fileitä, koska ne ovat mielestäni parempaa lihaa kuin suikaleet, eikä kilohinnassa monesti niin hirveästi ole eroa. 

Ruskista joka tapauksessa broilerinpalat kohtalaisella lämmöllä. Lisää kypsien palojen joukkoon paloitellut sipulit, tomaatit, paprika ja suolakurkku ja sekoita. Ripottele vehnäjauhot seoksen päälle ja sekoita. Sekoita tomaattimurska ja ruokakerma muiden ainesten joukkoon. Mausta mielesi mukaan, yllä esimerkki. Tähän sopisi hyvin myös tuoreet yrtit. Anna kiehahtaa kohtalaisella lämmöllä muutaman minuutin ajan, kunnes seos paksuuntuu hieman. 

Hauduta pienemmällä lämmöllä noin 10-15 minuutin ajan. Tarjoile tomaattinen kanakastike esim. penne-pastan kera.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Uuniomenat

Tein tänään jälkiruoaksi uuniomenoita. Omenat valmistuivat uunissa sopivasti sillä välin, kun syötiin alku- ja pääruoat.


Omenoita (1 per hlö)
Kanelia
Hunajaa
0,5 dl vettä
Vanhan ajan vaniljakastiketta pussista (kastikeainekset + 4 dl maitoa)

Kuori omenat ja poista niistä siemenkodat. Laita omenat voidellun vuoan pohjalle. Ripottele niiden päälle kanelia ja valuta hieman hunajaa. Kaada vuoan pohjalle 0,5 dl vettä. Kypsennä omenoita 225-asteisessa uunissa noin 20 minuutin ajan. Tarjoile vaniljakastikkeen kanssa.

Paahtopaisti ja hunajaiset halloumi-uunijuurekset

Huomasin pari päivää sitten paikallislehdessä lähellä olevan kaupan mainoksen, jossa oli naudan paahtopaisti tarjouksessa. Niinpä kävin eilen hakemassa lihatiskistä palan paistia. Koska tein illalliselle myös alkupalaa, päätin olla tekemättä minkäänlaisia perunoita pääruoan lisukkeeksi uunijuureksia, joihin innostuin laittamaan seuraksi halloumia, johon olen ollut viime aikoina aivan ihastunut. Paahtopaistin ja juuresvuoan kanssa tarjoilin Blå Bandin pussista tehtyä yrttikastiketta.


Paahtopaisti

Naudan paahtopaisti
Mustapippuria
Suolaa

Paahtopaistia en ole aikoihin tehnyt, joten piti tarkastaa kypsennyslämpötila ja valmiin ruoan lihalämpömittarin lukema Kotiruoka-keittokirjasta, jota käytin samalla ohjenuorana tämän ruoan teossa. Ensiksi ruskista paisti rasvassa pannulla pikaisesti joka puolelta. Sitten voitele vuoka, johon laitat paistin ja työnnä lihalämpömittari paistin paksuimpaan kohtaan. Laita paahtopaista kypsymään 125-asteisen uunin keskitasolle. Paisti on valmis, kun se on keskeltä 55-60 asteen lämpöinen. Ota se tällöin uunista pöydälle ja peitä foliolla. Anna jäähtyä hiljakseen sillä välin, kun valmistat muut osat ruoasta. Leikkaa sitten jäähtynyt paahtopaisti ohuiksi siivuiksi tarjoilua varten.

Hunajaiset halloumi-uunijuurekset

Porkkanoita
Pala lanttua
Palsternakka
Punasipuli
2 pientä tavallista sipulia
(Valkosipulinkynsiä)
½ pkt halloumia
Mustapippuria
Persiljaa
Hunajaa
Rypsiöljyä

Pese, kuori ja paloittele juurekset ja sipulit. Halutessasi voit laittaa myös valkosipulia joko kokonaisina kynsinä (ne pehmenevät uunissa ja maku tasoittuu mukavan pehmeäksi) tai muiden ainesten sekaan puristettuna. Paloittele myös halloumi. Laita ainekset voideltuun vuokaan ja ripottele päälle mausteet. Valuta ainesten päälle hunajaa. Kaada päälle myös hieman öljyä. Kypsennä 175-200-asteisessa uunissa noin tunnin verran. Vuokaa kannattaa seurata kypsennyksen aikana ja juureksia valella esim. silikonisudin avulla vuoan pohjalla olevalla nesteellä, etteivät juurekset kuivu liikaa. Juuresten kypsyys on varmasti kätevintä testata haarukalla.

Herkkusienikeitto

Aiemmista blogikirjoituksistani löytyy juustoisemman herkkusienikeiton ohje. Tämän päiväinen illallsen alkupalaksi tekemäni sienikeitto päätyi samankaltaisuudestaan huolimatta nyt kuitenkin omaksi kirjoituksekseen, koska tähän en pienen tuorejuustomäärän lisäksi muuta juustoa tms. laittanut. Todella hyvä ja täyteläisen makuinen tästäkin keitosta tuli vähemmästä juuston määrästä huolimatta.


½ pkt herkkusieniä
2 pientä sipulia
½ dl vehnäjauhoja
1 tl mustapippuria
1 tl persiljaa
1 tl basilikaa
3 dl vettä
½ kasvisliemikuutio
50 g ruohosipulimaustettua tuorejuustoa
2 dl ruokakermaa

Pese ja viipaloi herkkusienet. Kuori sipulit ja leikkaa ne pienemmiksi paloiksi. Kuullota sieniä ja sipulia kattilassa pienessä määrässä rasvaa viitisen minuutin ajan. Sekoita vehnäjauhot näiden sekaan. Voit lisätä myös mausteet tässä vaiheessa. Lisää vesi ja sekoita. Lisää kasvisliemikuutio ja tuorejuusto. Keitä keittoa "kokoon" paksummaksi seokseksi välillä sekoittaen. Lisää ruokakermakin sekaan ja jatka keittämistä ja välillä sekoittamista, kunnes keitto on mieleesi sopivan paksuista. 


perjantai 22. lokakuuta 2010

Sushia itse tehtynä

Sushi-riisiä
Suolaa, sokeria(, riisiviinietikkaa!)
Sushi nori -merilevälevyjä
Wasabi-tahnaa
Japanilaista soijaa
Graavisuolattua lohta
Kurkkua
Paprikaa

Sushi-riisin keittämiseen ohjeet löytyvät paketista. Varsinaisen sushi-riisin tilalta tähän ruokaan ilmeisesti kävisi myös tavallinen puuroriisi. Sushi-riisin maustamiseen olisi hyvä olla riisiviinietikkaa, mutta sitä ei nyt valitettavasti löytynyt paikkakunnalta, jolla olen. Siksi maustoin riisin vain vähällä suolaa ja sokeria. Riisin jäähdyttyä voikin alkaa valmistaa itse sushia. Sushi-riisi on tosi tarttuvaista, joten käsien kostuttaminen vedellä vähän väliä on todellakin tarpeen! Pyörittelin ensiksi riisistä soikean muotoisia pyörylöitä, joiden päälle laitoin lohiviipaleet, joiden takapuolelle sivelin aavistuksen verran wasabi-tahnaa. Jos on arempi voimakkaiden makujen suhteen, niin suosittelen jättämään tuon tahnan noista pois. Joka tapauksessa sitä voi laittaa tarjoiluun lautasen reunalle, niin voi dippailla sushi-juttuja siinä halunsa mukaan. Se on todellakin voimakkaan makuista. Sitten nori(=merilevä)levyjen päälle levitin reilun puolen senttimetrin paksuisesti sushi-riisiä, ja keskelle norilevyä pitkittäissuunnassa kurkkua/paprikaa/muuta haluamaasi vihannesta ja lohta/muuta kalaa. Nämä rullataan kääröksi ja paloitellaan terävällä kostutetulla veitsellä. Hyvät perusohjeet näihin löytyvät myös sushi-riisin ja nori-levyjen paketeista! :) Wasabi-tahna näyttää säilyvän jääkaapissa noin kuukauden verran, joten täytyypä lähiaikoina testailla erilaisia versioita sushista. Valmiit sushit kannattaa laittaa odottamaan syömistä jääkaappiin, kunnes ne tarjoillaan wasabi-tahnan ja japanilaisen soijan kanssa.

Punaviini-jauhelihakastike & spagettia

400 g jauhelihaa
2 pientä sipulia
1 tl mustapippuria
1 tl oreganoa
2-3 rkl vehnäjauhoja
390g chilimaustettua tomaattimurskaa
0,5 dl punaviiniä(myös alkoholiton käy, joka tapauksessa alkoholin keitetään pois)
1 dl vettä & 1/3 prk maustamatonta tuorejuustoa tai 1,5 dl ruokakermaa
½ pussia keittojuureskuutioita(pakaste)

Ruskista jauheliha pannulla. Lisää sipulit jauhelihan sekaan ja kypsennä, kunnes sipulit ovat hieman pehmenneitä. Lisää mausteita makusi mukaan, yllä esimerkki. Sekoita vehnäjauhot muiden ainesten sekaan. Lisää loput ainekset ja sekoita. Keitä seosta kohtalaisella lämmöllä viitisen minuuttia ja hauduta tämän jälkeen 15-20 minuutin ajan vähän pienemmällä lämmöllä. Tällä välin voit keittää kastikkeen seuraksi esim. spagettia tai fettucinea.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Mustikka-valkosuklaa-juustokakku

Tänään kävi vieraita, joten innostuin eilen ottamaan mustikoita pakasteesta sulamaan ja tekemään juustokakkukokeilun, joka oli kyllä onnistunut. Kakusta tuli mielestäni sopiva makeusasteeltaan ja mustikka ja valkosuklaa ovat kyllä hyvä yhdistelmä! Tästä yhdistelmästä tulisi varmasti tosi hyviä muffinssejakin.


Ohje on 15cm halkaisijalla olevaan lasten irtopohjavuokaan. Ostin sellaisen kakkujen testailua varten. Normaalikokoiseen irtopohjavuokaan kestää varmasti laittaa kolminkertainen annos. Tuossa lasten vuoassa kun on normaalia matalammat reunat.

Pohja:
5 digestive-keksiä
0,5 dl Juoksevaa margariinia
Valkosuklaa-täyte:
1 dl vispikermaa
1/3 prk rahkaa
1/3 prk maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl sokeria
2 riviä valkosuklaata levystä (noin 10 palaa)
2 liivatelehteä
0,5 dl vettä
Mustikkapäällys
2 dl mustikoita
1 liivatelehti
(Päälle raastettua valkosuklaata)

Murskaa keksit. Sekoita keksimuru ja juokseva margariini keskenään. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja painele keksimuruseos vuoratun vuoan pohjalle.

Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka, tuorejuusto ja sokeri. Sulata valkosuklaa mikrossa pienellä lämmöllä välillä sekoittaen. Sekoita sulanut suklaa muuhun seokseen. Liota liivatelehtiä noin 10 minuutin ajan kylmässä vedessä, kunnes ne ovat pehmenneet. Kuumenna vesi kiehumispisteeseen. Puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sekoita ne kuumaan veteen. Kaada seos kerma-rahka-tuorejuustoseokseen koko ajan sekoittaen. Kaada seos vuokaan keksimurupohjan päälle. Anna jähmettyä ainakin parin tunnin ajan tai esimerkiksi yön yli.

Soseuta mustikat tehosekoittimella. Liota liivatelehti kylmässä vedessä. Kuumenna osa mustikkasurvoksesta kupissa mikrossa. Kun liivatelehti on pehmennyt, puristele siitä ylimääräinen vesi pois ja sekoita se kuumennettuun mustikkasurvokseen. Sekoita tämä muun mustikkasurvoksen sekaan. Kaada vuokaan valkosuklaa-täytteen päälle. Päälle voit vielä ripotella halutessasi raastettua valkosuklaata. Jähmetä jääkaapissa muutaman tunnin ajan tai ajan puutteessa päällyskerroksen saa jähmettymään nopeasti myös pakasteessa.

Juustoiset kermaperunat ja jauheliha-paprikamureke

Mikäs olisikaan kivempi perunavaihtoehto juustoisen ruoan ystäville lauantai-iltana kuin monen juuston kermaperunat! Kermaperunoihin mukaan pääsi aurajuustoa ja 3 juuston ruokakerma toi perunoihin goudan, emmentalin ja cheddarin makua. Lisäksi päälle ripottelin vielä juustoraastetta. Juustoisten perunoiden kaveriksi tein samalla uunissa jauhelihamureketta.



Juustoiset kermaperunat

Perunoita
Sinihomejuustoa
Mustapippuria
3 juuston ruokakermaa (Valio)
Juustoraastetta

Kuori sopiva määrä perunoita ja viipaloi ne. Voitele vuoka ja lado sinne perunoita ja ripottele hieman sinihomejuustoa perunakerrosten väliin. Sekoita mausteet ruokakerman sekaan ja kaada vuokaan perunoiden päälle siten, että perunakerrokset melkein peittyvät siitä, etteivät perunat pääse kuivumaan uunissa. Ripottele vielä päälle hieman juustoraastetta. Paista 200-asteisessa uunissa noin 45 minuutin ajan, kunnes perunat ovat kypsiä ja päällä oleva juusto on saanut sopivasti väriä. (Huom: ao. murekkeen voit tehdä samanaikaisesti uunissa, kun huomioit, että teet ruoat vuokiin, jotka mahtuvat yhtä aikaa uuniin.)

Jauheliha-paprikamureke
2 dl nestettä (maitoa tai vettä, esim. kermaviilikin käy)
½ dl korppujauhoja
Mustapippuria
1 rkl tulista salsakastiketta
½ paprika
2 kananmunaa
400g jauhelihaa

Mittaa neste astiaan ja sekoita siihen korppujauhot ja mausteet. Anna turvota noin 10-15 minuutin ajan. Sekoita joukkoon kaksi kananmunaa ja jauheliha. Levitä seos tasaisesti voideltuun vuokaan ja kypsennä 200-asteisessa uunissa. Murekkeen kypsennysaika riippuu sen paksuudesta. Tein tällä kertaa murekkeen suht pieneen vuokaan, joten sitä tuli noin 4-5 cm paksuinen kerros, joten kypsennykseen meni suunnilleen sama aika kuin perunoihin meni.

Kastikkeeksi ruoalle tein Blå Bandin tumma sipulikastike -pussin kastikkeen, jonka joukkoon sekoitin hieman punaviiniä ja keitin pari minuuttia lisää.

perjantai 15. lokakuuta 2010

Tomaattista makkarakastiketta ja pastaa

400g lenkkimakkaraa
1 sipuli
10cm pätkä kesäkurpitsaa
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl ruokakermaa
1 dl vettä
2-3 rkl tulista salsakastiketta
1 dl paseerattua tomaattia(säilyke)
Mustapippuria
(Persiljaa)

Kuori ja paloittele lenkkimakkarat ja sipuli. Ruskista ne vähässä rasvassa pannulla. Lisää joukkoon paloittelemasi kesäkurpitsa. Sekoita joukkon vehnäjauhot. Lisää ruokakerma ja vesi, ja sekoita. Lisää loputkin ainekset ja keitä hetken verran. Hauduta pienemmällä lämmöllä viitisen minuutin ajan ja tarjoile valmis ruoka esim. keittämäsi penne-pastan kanssa. Annokset voi koristella persiljalla.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Mozzarella-salaattia ja kermaviilidippi salsakastikkeesta

Meillä syötiin eilen illemmasta hornetteja(tulisesti maustettuja kanansiipiä siis) uunissa kypsennettyinä. Niille tein kaveriksi mozzarella-salaatin ja kermaviilidipin kastikkeeksi.

Mozzarella-salaatti kahdelle
Jääsalaattia
Hieman kurkkua
2 tomaattia
1 sipuli (halutessasi kuullota kattilassa/pannulla pienellä lämmöllä öljyssä, valuta tämän jälkeen esim. siivilässä ylimääräinen öljy pois)
1 "pallo" mozzarella-juustoa


Kermaviilidippi salsakastikkeesta
1 tlk kermaviiliä
1 rkl tulista salsakastiketta
1 tl sipulijauhetta
½ tl valkopippuria
1 tl sokeria
½ tl paprikajauhetta

Sekoita muut ainekset kermaviilin sekaan ja laita maustumaan jääkaappiin vähintään 15 minuutiksi.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Tonnikalasalaatti

Sunnuntaipäivän pikalounaaksi halusin tehdä jotain kevyttä, koska tästä suht pian täytyy lähteä vielä lenkille koirien kanssa. Niinpä päädyin tekemään tonnikalasalaatin kotoa löytyvistä aineksista.


1 tlk tonnikalaa paloina öljyssä
1 pussi jääsalaattia
½ kurkku
2 tomaattia
1/3 pkt salaattijuustokuutioita
2 dl raejuustoa

Salaatinkastike(jonka kaadoin salaatin sekaan):
1 rkl valkosipulimaustetua valkoviinietikkaa
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl vettä
1 tl sokeria
Mustapippuria myllystä

Sekoita salaatin ainekset pilkottuina keskenään. Sekoita salaatinkastikkeen ainekset keskenään ja kaada salaatin joukkoon. Salaatinkastikkeeseen olisi voinut lisätä vielä enemmän jotain makua, mutta kun nuo kastikkeet eivät mulle ole vielä kovin tuttuja juttuja, niin etenin vähän varovaisemmin. :) Yleensä tykkään syödä salaatit ihan ilman kastiketta, mutta voishan sitä välillä tosiaan kokeilla tehdä kastikettakin. Onko kellään jotain hyviä kastikesuosituksia, jotka olis mielellään kevyitäkin? :)